Äidinvaistot, perhana!

Mamaa on taas viety kuin pässiä hihnassa. Kun jonnin aikaa sitten päätin laittaa vauvakuumeilun hetkeksi liekalla kiinni, niin jo vain siirtyi se kuumeilu uusille urille. Nyt Mama haluaisi aivan sairaan kipeästi uuden koiravauvan. Jep, jep,lyhyemmänkin matikan lukeneet kykenevät päättelemään, että lisääntymiselimet ne siellä huutelevat. Ihan sama millainen hoidettava olisi kyseessä, kunhan olisi edes jokin sylin täytteeksi... Voi saakelin, saakeli sentään! Ei auta vaikka, kuinka tuijottaisi etelän suuntiin ja pitäisi palopuheita munasoluilleen. Hiljaista on, eivät vastaile huuteluihin millään...

Insinjööri ei ole aivan ratkiriemuissaan emäntänsä uudesta harrastuksesta roikkua netin koirapalstoilla ja saadessaan useamman kerran illassa tabletin näytön nenäänsä kiinni, minun hihkuessa että eikös nyt olisi niin ihanan söpö! Eikös, eikös?! Ei auta möksötykset, syvään huokailut tai syyttävät katseet. Perään antamaton mies, perhana... Toisaalta ymmärrettävää, sillä Insinjöörin kukkaron päälle se pennun ostaminen enimmäkseen kävisi, näillä kassanrahoilla ei paljon juhlaksi pistetä. Muistihan verovirasto toki pienellä summalla näin joulukuun piristykseksi, mutta olisi tuo hääjuhlien kolttukin vielä hankkimati. Ei sinne alttarille oikein passaa marssia vanhoissa verkkareissaan... 

Koiran pentujen hinnat ovat kyllä nykyään aivan törkeän suuret! Rotukoirien hinnat roikkuvat 1000 - 1200 € tiennoilla. Osittain ymmärrän mistä hintaa tulee; astutusmaksut, eläinlääkärikulut, sirutukset ja passi, kaikki ne kustantaa. Mutta sitä en ymmärrä miksi sekarotuisista vahinkokoiranpennuistakin kehdataan pyytää 600 euroa! Ja niitä ei välttämättä ole eläinlääkärille edes kiikutettu terveystarkastukseen... Kyllä taas sapettaa tuollainen rahastaminen... 

Eihän sitä olisi mikään pakko pentua hankkia. Meidänkin setterimme tuli minulle 4-vuotiaana. Vuosi siinä meni ennen kuin olimme kumpikin oppineet toistemme tavoille. Oli siinä molemmilla yhtä paljon luonnetta pelissä, jääräpäisiä niin koira kuin emäntäkin ;) Hieman sitä kuitenkin pohjustaisi tulevaan. Pennusta kasvatettuna ainakin tietäisi koiran historian ja suhtautumisen lapsiin. Setteriherramme kun oli muuten itse ihanuus, mutta ei jostain syystä voinut sietää lapsia. Kai sitä vain pitää purra hammasta ja lopettaa se haaveilu koirasta. Ei se tekisi kovin hyvää suhteelle, jos vain joku päivä kotiin olisi ilmestynyt koiranpentu.  " No mutta kun mä tahdoin.." -perustelu ei taitaisi riittää...

Mama ei nyt tiedä mihin sitä seuraavaksi suuntaisi kuumeilunsa. Jotain pitäisi päästä hoivaamaan, mutta mitä? On nämä äidinvaistot välillä ihan hanurista....

Eivätkö nämä ole herran jumala sentään söpöjä?!

Kuvat: Pinterest