Fibromyalgia

Siis täh, mikä se on ?

Korrektivastaus:

" Fibromyalgia (lat. fibro, sidekudos, kreikka myo, lihas ja kreikka algos, kipu) on oireyhtymä, jota sairastaa huomattava osa väestöstä, arviolta noin 2-5 %.Oireistossa on keskeistä krooninen kipu, useimmiten lihaksissa, jänteissä ja nivelissä. Potilaat kuvaavat kipua kolottavana, jäytävänä, polttavana, kirvelevänä tai viiltävänä. Kipua pahentavat kylmä, kostea ja vetoinen ympäristö sekä psyykkinen stressi. Normaalit tuntoärsykkeet voivat aiheuttaa sietämätöntä kipua (allodynia).
Muita yleisiä oireita ovat uupumus, puutuminen, turvotuksen tunne, virkistämätön uni ja kognitiiviset eli henkisen suorituskyvyn ongelmat (keskittymiskyvyttömyys, uuden oppimisen vaikeus, muistin huononeminen, engl. fibrofog) ja usein masentuneisuus tai ahdistuneisuus. Myös ärtynyt paksusuoli, levottomat jalat ja krooninen väsymysoireyhtymä sekä nivelten yliliikkuvuus ovat yleisiä fibromyalgiaa sairastavilla. Fibromyalgian perimmäistä syytä ei tunneta, mutta oireiston syyn on kuitenkin todettu sijaitsevan keskushermostossa. Aivojen kipua säätelevä järjestelmä sekä autonominen hermosto ovat yliherkistyneessä tilassa.Fibromyalgiaan ei ole parantavaa hoitoa, mutta ajoissa tehty diagnoosi ja kokonaisvaltainen hoito parantavat potilaan ennustetta ja korjaavat toimintakykyä."

 Lähde:Fibromyalgiayhdistys   http://fibromyalgiayhdistys.fi/


Epäkorrektivastaus:

Sairaus, joka voisi painua sinne minne aurinko ei paista... 

Kipu on minussa jokaikinen hetki vuorokaudessa. Parhaimmillaan se on pientä jomotusta lihaksissa, aivan kuin olisit pitkän lenkin jälkeen maitohapoilla. Pahimmillaan en pääse sängystä ylös, mikään määrä kovia kipulääkkeitä ei tunnu auttavan, itken kivusta ja toivon että voisin omasta tahdosta mennä tajuttomaksi. Edes hetkeksi, kunhan pääsisin kipua pakoon. 

Minulla on onneksi hyviä päiviä ja jaksan olla iloinen ja kiitollinen niistä. Puuhailen sellaisia asioita, joihin minulla ei ole yleensä voimia. Leivon pullaa, siivoan kerrankin koko huushollin yhdellä kertaa, lähden miehenikin iloksi mukaan päivän mittaiselle reissulle. Teen asioita, jotka joskus otin niin itsestään selvyytenä. Tiedän että seuraavana päivänä joudun tilille, jos olen rehkinyt liikaa, mutta joskus se vain on sen kivun arvoista. Elämisen riemu.

Minulle viimeiset neljä vuotta on ollut jatkuvaa pientä luopumista. Olen itkenyt kaupassa korkokenkien edessä, katsellut vierestä kun 70-vuotiaat rouvat ovat kävelleet kaupungilla nopeammin kuin minä, olen joutunut luopumaan osittain ammatistani. Elämä on ollut luopumista, mutta olen löytänyt sen tilalle parhaimmat ystäväni, jotka eivät kummeksu, jos otan kyläillessä pienet lepohetket sohvalla. Otan päivät sellaisenaan kuin ne tulevat, välillä kirjaimellisesti askel askeleelta. Minulla harvoin on enää kiire, en buukkaa päiviäni täyteen. Olen oppinut jaksamisen rajani ja osaan sanoa EI, kun en oikeasti jaksa. Elämäni on välillä yhtä sumua, uupumusta ja epätoivoa, mutta hyvinä kausina iloa ja tyytyväisyyttä pieneen yksinkertaisempaan elämääni. Kliseisesti sanottuna, elämä ottaa, mutta se myös antaa. Välillä paskaa ja katinkultaa, toisinaan timangejakin arvokkaampia asioita ja ihmisiä.