Aloitin tämän blogin aikanaan ihan sen takia, kun internetin ihmeellisestä mualimasta ei tuntunut löytyvän juuri minkäänlaista vertaistukea fibromyalgikojen raskaudesta. Nyt suurin osa raskausajasta on mennyt hiljaiseloa pidellen, joten ajattelin viimein tarttua asiaan ja kertoa ainakin omia kokemuksia. Itse tunnen välillä olevani onnekas paskiainen, kun tämä raskaus on sujunut näinkin helposti. Toisaalta, kun odottaa kaikkein pahinta, muutamat huonot päivät siellä täällä eivät tunnu loppujen lopuksi sittenkään niin pahoilta.
Alkuraskaus oli omalta kohdalta aika stressaavaa ja huolen täyteistä aikaa. Ennen varhaisultraa sitä oli pelko persuksissa, että onko siellä vatsapussissa minkäänlaista toukanpoikasta ja kun viimein sydämensyke näkyi ultrassa, alkoikin stressaaminen raskauden jatkumisesta. 12. raskausviikon jälkeen tuli kutsu sikiöseulontoihin,joiden tulosta tuli jännitettyä varsinkin Insinjöörin puolesta. Raskausviikolla 14 sainkin kuulla sitten sairastavani raskausdiabetestä ja maailma tuntui hetkeksi hajoavan. ( Raskasudiabeteksestä sitten myöhemmin oma postaus). Raskausviikolla 20 oli puolestaan vuorossa rakenneultra, jolloin tuli stressattua onko vauvalla kaikki osat paikallaan ja kehitys terveen puoleista raskausdiabeteksestä huolimatta. Monasti tuli pohdittua, että missä hemmetin vaiheessa tässä uskaltaa alkaa iloitsemaan itse raskaudesta. Tietenkin sitä ymmärsi, että nämä ovat niitä huolia, jotka kaikki raskaana olevat naiset joutuvat kohtaamaan sekä kokemaan. Itsellä huolet vain tuntuivat kolahtavan täysillä, varsinkin kun tiesi kuinka haurasta pienen alkion/sikiön alkutaival voi olla. Eräällä tavalla oli onni, että samaan aikaan piti suunnitella omia häitä ja joutui työntämään itse vauva-asiat taka-alalle. Oli olemassa elämä ennen häitä ja elämä häiden jälkeen. Parhaimman häälahjan taisimme saada, kun häiden jälkeisessä ultrassa lääkäri totesi kaiken olevan niin kuin pitääkin.
Olen saanut kokea Lahden seudun hoitohenkilökunnalta vain super hyvää palvelua raskausdiabeteksen osalta, mutta fibromyalgiaa ei ole noteerattu laisinkaan erästä ihanaa kätilöä lukuunottamatta, joka sympaattisesti kysyi kuinka olen voinut. Varhaisultrassa kysyin hoitavalta lääkäriltä voinko kovan paikan tullen saada jotain muutakin apua kuin mitä apteekin käsitavaratuotteissa on tarjolla? Vastauksena kysymykseen sain kysymyksen, että olenko kokeillut venytyksiä, ne auttavat kipuihin hyvin? Siinä vaiheessa totesin itsekseni epäuskoista naurua pidätellen, että jaahas, tämä tie tulee olemaan kova ja kivikkoinen.
Alkuraskauden väsymys oli aika infernaalista, mutta uupumuskausiin tottuneena, en osaa sanoa oliko uupumus tavallista pahempaa kuin huonoina kausina. Töihin minusta ei olisi ollut, sen voin sanoa. Kerrankin yhteiskunnan instanssi neuvolatädin muodossa oli tyytyväinen, kun työttömänä sain olla kotona ja levätä. Työelämässä olisin kyllä jäänyt sairaslomalle. Alkutaipaleen stressi aiheutti hetkittäisiä unettomuuden kausia, jolloin kivut jylläsivät. Levolla, sisulla ja vain joillakin särkylääkkeillä niistäkin kuukausista kuitenkin selvittiin.
16. raskausviikon jälkeen vauvakin alkoi ilmoitelemaan olemassa olostaan hennoilla liikkeillä ja stressi vauvasta alkoi hieman helpottamaan. Raskausdiabeteksen ruokavalio ja insuliini puolestaan karsi ruokavaliosta pois loputkin valkoiset jauhot ja sokerin, jolloin fibrokivut vähenivät. Stressi helpotti, kivut vähenivät ja viimeinkin sain alkaa nauttimaan keskiraskauden ihanasta unenmäärästä. Unettomia öitä on aina välillä, mutta enimmäkseen saan nykyään nukkua 10 tunnin unet muutamaa vessassa ramppausta lukuun ottamatta. Energiaa tuntuu riittävän kuin pienessä kylässä ja nautin suunnattomasti kun jaksan puuhailla kaikenlaista. Olisinpa aina näin energinen!
Olen onnekas paskiainen. Selkä on kestänyt tähän asti, kertaakaan en oksenntanut, lonkat ja liitoskivut vaivaavat vain hieman, energiaa riittää, raskaus on sujunut mallikkaasti diabeteksesta huolimatta, kaikki arvot ovat kohdallaan, fibro muistuttelee vain ajoittain pienillä tai suuremmilla jumeilla, mielialan vaihtelut ovat olleet melkein olemattomat ja muiden mielestä hehkun kauniisti raskausajan iloa. What a lucky bitch I am !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti