15.6.2016

Syksyn sävel

Sitä katsahtaa ohimennen peiliin ja pysähtyy. Vastaan katsoo totinen ja hieman uupunut nainen. Silmät ovat kuin jonkun toisen naisen silmät. Sellaisen naisen silmät, joka on käynyt äärirajoillaan, roikotellut hetken jalkojaan kuilun reunalla ja huokaisut: "Perhana, pakko tästä on vain noustava". Välillä sitä hieman ihmettelee, kuka kumma tuo nainen on? Moni pala etsii vielä paikkaansa tässä uudessa ihmisessä. Nainen, äiti, vaimo, rakastaja. Jokin itseyden vetovoima pitää palaset kiertoradallaan, vaikka pienikin ratojen törmäys tuntuisi voivan hajoittaa koko pakan.

Puoli vuotta sitten pohojalaisakasta tuli äiti, ja edelleen suurena mysteerinä on, että minne se puolikas vuosi on kadonnut ? Ulkona vaunuja auringonpaisteessa työnnellessä olo tuntuu ehkä irtonaisimmalta. Luonto on täydessä kukassaan, itse tunnen olevani enemmänkin kuin tuuleentunutta viljaa. Valmiina varisemaan tuulten mukaan. 

Uupuneista silmistä hohtaa kuitenkin lempeää huumoria. Elämän kivilingossa lingottuna, nuttu hieman nuhjaantuneenakin, arjesta löytyy huumoria. Taso ei ehkä ole kovin korkealla; vauvan nauru omille pieruille tai huulien pärisyttäminen kesken puuron syönnin. Pojan kihertelyä seuratessa, ei mahda sille mitään, että toista suunpieltä alkaa tahtomattakin nykiä. Pian sitä nauraa mukana, vaikkei oikein tiedä mille. Siinä sitä vauvan taikaa onkin kerrakseen. Väsyneisiin silmiin syntyy hetkeksi tuiketta. Pysyy siellä aina hetken kerrallaan pidempään. Ehkäpä ajan kanssa tämä väsymys hälvenee silmistä, ja jäljelle jää vain puhdasta viisautta...

10.6.2016

Tuli sade rankka

Joulukuun alussa tähän maailmaan saapui pieni ihmisen  taimi, pöllön poikasemme, joka jo vuorokauden vanhana katseli silmät suurina maailmaa. Nyt puoli vuotta myöhemmin, samat ymmyrkäiset silmät katsovat yhtä rävähtämättöminä ja uteliaisuudesta pakahtuen maailmaa, jota äiti parhaansa mukaan yrittää selittää pienelle pojalleen. 

Matkasta muodostui arvattua rankempi, kuin mihin synnyttämään lähtenyt Mama osasi varautua. Ei kaikki ollut ruusuista ja auvoista, vaan tuli sade rankka, joka veti tuoreen äidin mutalampiin. Rakkaus lapseen ei tullutkaan salaman lailla, vaan hitaasti yhdessä opetellen ja tutustuen. Siinä missä poika itki koliikkista, kipeää vatsaansa, samalla itki äiti omaa riittämättömyyttään, mustia ajatuksiaan. Ei äitiys ollutkaan ihanaa, lempeää, kaiken nielevää rakkautta. Se oli uupumusta, salakavalaa raivoa, pitkiä yksinäisiä päiviä kivusta huutavan vauvan kanssa, joka ei suostunut nukkumaan kuin sylissä, jatkuvassa liikkeessä. Sitä halusi luovuttaa, karata maailman ääriin, sulkea ovi perässään edes hetkeksi.

Kuitenkin, pieni hetki kerrallaan, pöllön poikanen loi kaaoksen ja epätoivon hetkinä rakkauden hentoja säikeitä, jotka ajan kanssa muodostivat rakkauden kesyttävät köydet äitinsä sydämen ympärille. Viimein saapui se päivä, jolloin Mama pystyi sanomaan ne maagiset sanat hellästi pojalleen; Minä rakastan sinua poikani.

Niistä sanotuista sanoista vierähti vielä hyvä tovi ennen kuin eteen tuli päivä, jolloin hymy huulilla pystyin kertomaan kuinka mukavaa on olla pienen pojan äiti. Matkan varrelle on tarvittu paljon auttavia käsiä, olkapäitä joita vastaan itkeä, ihmisiä joille puhua. Hiljalleen pahimmat, koetut hetket alkavat muuttua suureksi sumuksi, joka ajan kanssa ohenee ja toivon mukaan vielä jonain päivänä muistot haalenevat läpinäkyviksi, kadoten tuulien matkaan.

Näinä päivinä saan herätä poikamme nauruun ja aurinkoiseen hymyyn. Päiviin mahtuu paljon pojan riemun kiljahduksia, ilahtuneita hymyjä, lapsen rajatonta rakkautta. Äidin sydän tuntuu eheytyneeltä ja toiveikkaalta,  tuon pienen pojan hymyn takia, kaikki on ollut sen arvoista.

1.10.2015

Supermutsiudesta

Marttojen järjestämä sosepläjäystuokio herätti Maman kiinnostuksen eri firmojen hallitsemaan sosepurkkien maailmaan ja mitä kaikkea lasisten purkkien ja kivasti napsahtavien metallikorkkien väliin onkaan laitettu. Ennen kuin Mama pääsi netissä itse sisältöluetteloiden kimppuun, googlen hakusanat olivat tuoneet esille  listan vauva.fi ja meidänperhe.fi kaltaisista vapaan sanan aarreaitoista, joissa ruodittiin rankalla kädellä valmissoseiden ja itse tehtyjen soseiden arvomaailmaa. Keskusteluissa nousi monesti esille termi supermutsius ja mitä kaikkea supermutsi-käsite piti sisällään.

Kyllä keskustelujen taistelutanner taas tömisi, kun mutsilandian veteraanit ottivat kantaa asiaan. Maman suunpielet hieman väräjivät keskusteluja lukiessa, mutta kun malttoi laittaa arvomaailma-suodattimet silmilleen, alkoi mutsilandiaa piakkoin lähestyvä akka näkemään kaiken kohkaamisen takana paistavan totuuden. Supermutsiuden käsite riippuu täysin henkilökohtaisista lähtökohdista ja sen hetkisestä elämäntilanteesta. 

Maman piti oikein asettaa leviä takapuolensa penkkiin ja tuumata huolella mitä supermutsius itselleen tarkoittaa. Supermutsius on usein jotain sellaista mitä itse ei ole. Se on mielikuva joko median tai itsensä luomasta ihanteesta, minkä kuvittelee olevan tavoiteltava totuus, jotta epävarmuuksissaan onnistuisi niinkin tärkeässä tehtävässä kuin äitiydessä. Tällöin syntyy Kultahippuja-blogin Lilliputin mainiosti lanseeraama sitku -ilmiö. Elämää suunnitellaan liikaakin ja petytään kun kaikki ei mennytkään, niin kuin oli suunnitellut käyvän. Ehkäpä henkilökohtaisen supermutsiuden tulisi ollakin sitä, että yrittää parhaansa niillä taidoilla ja lähtökohdilla, joita omaa, ja parhaimmassa tapauksessa ylittää itse omat odotuksensa.

Tällä hetkellä nosteessa oleva "mummoilu"-ilmiö tuntuu oleva hyvinkin pop-juttu, vaikka Maman omasta mielestä ko. taidot ovat aika itsestään selviä kädentaitoja yhdistettynä maalaisjärkeen. Onhan se egoa hivelevää ollessaan edes kerran elämänsä aikana trendien aallon harjalla, mutta pitää sen Martta-leimaisen Mamankin osata nauraa itselleen, kun pyykkituvan mankelia käyttäessä esille nousee kauan multien alla pötköttäneiden esi-äitien reaktio. " Puoliksi ryppyisiä lakanoita me emme hyväksy! Joko kaikki tai ei mitään!" Ja niin Mama tarttui kovasti mankelille närkästyneenä silitysrautaan ja suihki menemään Insinjöörin hekottaessa vierellä.

Näistä, välillä naurettavan koomisista lähtökohdista ajateltuna, mitkä ovat sitten omat superäitiyden käsitteet joita perfektionistinen sitku- suunnittelija haluaisi tavoitella? Kaipa se on omakotitalossa asuva ekomutsi, joka ruokkii perheensä takapihalla viljellyllä luomusadolla, hakee marjat ja sienet metsästä, osallistuu ahkerasti luomuruokapiireihin, vaatettaa lapsensa suomi design- vaatteisiin ja hoitaa vasemmalla kädellä 100% : en kestovaippailun hymy huulilla ja kahvikuppi toisessa kädessä, näyttäen samalla hehkeän sutjakkaalta Nokian Hai-saappaissa ja puna huulilla.

Siis kaikkea sitä mitä Mama ei todellakaan ole... Mutta silloin kun alkaa ymmärtämään oman henkilökohtaisen supermutsiuden-käsitteen, voi mielikuville nauraa räkäsen ironisesti ja pudistella päätä. Mama yrittää hoitaa homman kotiin ihan niillä eväillä mitä elämä on suonut ja sallittakoon se muillekin ilman luomuherneiden nenään vetämistä.

30.9.2015

Tämän akan fibro raskausaikana

Aloitin tämän blogin aikanaan ihan sen takia, kun internetin ihmeellisestä mualimasta ei tuntunut löytyvän juuri minkäänlaista vertaistukea fibromyalgikojen raskaudesta. Nyt suurin osa raskausajasta on mennyt hiljaiseloa pidellen, joten ajattelin viimein tarttua asiaan ja kertoa ainakin omia kokemuksia. Itse tunnen välillä olevani onnekas paskiainen, kun tämä raskaus on sujunut näinkin helposti. Toisaalta, kun odottaa kaikkein pahinta, muutamat huonot päivät siellä täällä eivät tunnu loppujen lopuksi sittenkään niin pahoilta.

Alkuraskaus oli omalta kohdalta aika stressaavaa ja huolen täyteistä aikaa. Ennen varhaisultraa sitä oli pelko persuksissa, että onko siellä vatsapussissa minkäänlaista toukanpoikasta ja kun viimein sydämensyke näkyi ultrassa, alkoikin stressaaminen raskauden jatkumisesta. 12. raskausviikon jälkeen tuli kutsu sikiöseulontoihin,joiden tulosta tuli jännitettyä varsinkin Insinjöörin puolesta. Raskausviikolla 14 sainkin kuulla sitten sairastavani raskausdiabetestä ja maailma tuntui hetkeksi hajoavan. ( Raskasudiabeteksestä sitten myöhemmin oma postaus). Raskausviikolla 20 oli puolestaan vuorossa rakenneultra, jolloin tuli stressattua onko vauvalla kaikki osat paikallaan ja kehitys terveen puoleista raskausdiabeteksestä huolimatta. Monasti tuli pohdittua, että missä hemmetin vaiheessa tässä uskaltaa alkaa iloitsemaan itse raskaudesta. Tietenkin sitä ymmärsi, että nämä ovat niitä huolia, jotka kaikki raskaana olevat naiset joutuvat kohtaamaan sekä kokemaan. Itsellä huolet vain tuntuivat kolahtavan täysillä, varsinkin kun tiesi kuinka haurasta pienen alkion/sikiön alkutaival voi olla. Eräällä tavalla oli onni, että samaan aikaan piti suunnitella omia häitä ja joutui työntämään itse vauva-asiat taka-alalle. Oli olemassa elämä ennen häitä ja elämä häiden jälkeen. Parhaimman häälahjan taisimme saada, kun häiden jälkeisessä ultrassa lääkäri totesi kaiken olevan niin kuin pitääkin.

Olen saanut kokea Lahden seudun hoitohenkilökunnalta vain super hyvää palvelua raskausdiabeteksen osalta, mutta fibromyalgiaa ei ole noteerattu laisinkaan erästä ihanaa kätilöä lukuunottamatta, joka sympaattisesti kysyi kuinka olen voinut. Varhaisultrassa kysyin hoitavalta lääkäriltä voinko kovan paikan tullen saada jotain muutakin apua kuin mitä apteekin käsitavaratuotteissa on tarjolla? Vastauksena kysymykseen sain kysymyksen, että olenko kokeillut venytyksiä, ne auttavat kipuihin hyvin? Siinä vaiheessa totesin itsekseni epäuskoista naurua pidätellen, että jaahas, tämä tie tulee olemaan kova ja kivikkoinen. 

Alkuraskauden väsymys oli aika infernaalista, mutta uupumuskausiin tottuneena, en osaa sanoa oliko uupumus tavallista pahempaa kuin huonoina kausina. Töihin minusta ei olisi ollut, sen voin sanoa. Kerrankin yhteiskunnan instanssi neuvolatädin muodossa oli tyytyväinen, kun työttömänä sain olla kotona ja levätä. Työelämässä olisin kyllä jäänyt sairaslomalle. Alkutaipaleen stressi aiheutti hetkittäisiä unettomuuden kausia, jolloin kivut jylläsivät. Levolla, sisulla ja vain joillakin särkylääkkeillä niistäkin kuukausista kuitenkin selvittiin. 

16. raskausviikon jälkeen vauvakin alkoi ilmoitelemaan olemassa olostaan hennoilla liikkeillä ja stressi vauvasta alkoi hieman helpottamaan. Raskausdiabeteksen ruokavalio ja insuliini puolestaan karsi ruokavaliosta pois loputkin valkoiset jauhot ja sokerin, jolloin fibrokivut vähenivät. Stressi helpotti, kivut vähenivät ja  viimeinkin sain alkaa nauttimaan keskiraskauden ihanasta unenmäärästä. Unettomia öitä on aina välillä, mutta enimmäkseen saan nykyään nukkua 10 tunnin unet muutamaa vessassa ramppausta lukuun ottamatta. Energiaa tuntuu riittävän kuin pienessä kylässä ja nautin suunnattomasti kun jaksan puuhailla kaikenlaista. Olisinpa aina näin energinen!

Olen onnekas paskiainen. Selkä on kestänyt tähän asti, kertaakaan en oksenntanut, lonkat ja liitoskivut vaivaavat vain hieman, energiaa riittää, raskaus on sujunut mallikkaasti diabeteksesta huolimatta, kaikki arvot ovat kohdallaan,  fibro muistuttelee vain ajoittain pienillä tai suuremmilla jumeilla, mielialan vaihtelut ovat olleet melkein olemattomat ja muiden mielestä hehkun kauniisti raskausajan iloa. What a lucky bitch I am !  

29.9.2015

Marttailun hengessä

Lähdin tänä aamuna Itä-Hämeen Marttojen järjestämälle vauvanruoka- kurssille katsomaan millaista ruoan sivistystä Martoilla olisi tarjottavana. Itse Martta-aate on perheessämme tuttua äitini kypsemmällä iällä käynnistyneen marttailun myötä, joten silmissä ei siintänyt mielikuva vanhoista mummoista kutimet kädessä. Välillä on pitänyt kiusata Insinjööriä Marttoihin liittymisellä, johon mies on vain todennut, että eikö se jo riitä, että olen yläasteen käynyt siellä emäntäkoulussa ( Aitoon Anna Tapion koulu).  Martta-leima on miehen puolesta siis jo valmiiksi leimattu otsaan, mutta yksittäisille kursseille ilmoittautumiselle sain sentään siunauksen. Onhan kyse sentään seuraavan sukupolven ruokailuista.

Saapuessani paikalle, Marttojen opetuskeittiön tiloissa odotti monen eri-ikäistä naista, niin nuorempaa kuin vanhempaakin äitiä/ raskaana olevaa naista. Kaksi tuntia kestävän ruokakurssin sisältö piti yllä kevyen teorian ruokien ravintoarvoista, ja esimerkkejä minkä ikäisille lapsille millaistakin ruokaaa voi alkaa antamaan. Lisäksi osallistujille jaettiin reseptejä, joista osaa pääsimme kokeilemaan ja maistamaan.

Tällaiselle sosekeittojen rakastajalle, entiselle kasvissyöjälle ja martta-leimaiselle immeiselle kurssi ei synnyttänyt suuria ahaa-elämyksiä, mutta ollakseen ilmaiskurssi olin tyytyväinen saamiini resepteihin, infopakettiin ja hyvään  mieleen, jota kurssin pitäjä levitti. Niin kuin monessa muussakin asiassa, kun ei odota liikoja, voi yllättyä positiivisesti. Upeassa syysauringossa kotiin pyöräillessä tuli tuumailtua, että kotiruoan tekeminen on osa meidän perheen elämää, mutta ei se lapsi siitä mene pilalle, jos välillä saisikin eineksiä. Ruoka on oikeasti välillä vain ruokaa... Ei se minun arvooni ihmisenä ja äitinä tule vaikuttamaan, vaikka  joutuisinkin tarjoamaan äidinmaidon sijasta maidonkorviketta, kestovaippailu ei toimisikaan meidän perheessä, liinailu alkaisi ja päättyisi ärräpäillä, tai kun kotona ei todellakaan tuoksuisi tuore pulla. Elämä on niin paljon kaikkea muutakin...

28.9.2015

Siis mikä ihmeen RV ?

Useammassa raskausblogissa mitä tämä nainen on lukenut, on jossain vaiheessa aloitettu kirjaamaan omia raskausviikkoja, lainattu vau.fi  -sivuston  sikiön kehityskaarta ja päivitelty viikkojen vierähtämistä useamman huutomerkin kera. Omalta osalta riittää pelkkä toteaminen, että pötsi alkaa olemaan jo hieman tiellä ruokapöydän äärellä istuessa, ylämäkeen kävely hengästyttää, yöllä saa ravata useamman kerran vessassa, nauhattomien klopojen osto on kovassa harkinnassa, niihin kriittisiin paikkoihin voi ihan oikeasti sattua aivan julmetusti, huusholli on siivottu kellaria myöten, ja että Insinjööri kysyy: " Pitääkö työntää ? " kun puhisen itseni autosta ulos...

Koska Project Mama - blogin pitäjä Katja Lahti osaa parhaiten summata raskausviikot yksiselitteisesti, lainaan hänen yhteenvetoa raskausviikoista. Täällähän siis rv 30 kilahtaa plakkariin tällä viikolla...
 
Raskausviikot explained
 
1-2. Nämä eivät tiettykään ole raskausviikkoja, mutta ilmeisesti oletetaan, että kuukautisten alkamisajankohta on se ainoa päivämäärä, jonka nainen edellisestä kuusta muistaa.
3. Kukat, mehiläiset, vauvasiemenet jne. 
4. Menkat. Huhuu? 
5. Koopeet vaihtuvat nyt oikeisiin raskausviikkoihin. Kusitikussa ei välttämättä näy vielä mitään. Se tikku mittaa hormonia, jota joko on tai ei ole. Heikkokin viiva on positiivinen tulos. Nimimerkki "Nyt tiedän".
6. Nuppineulanpään kokoinen solurykelmä aiheuttaa kestokrapulan. Kusettaa, viluttaa, väsyttää, yrjöttää. Pidä siinä sitten jostain foolihapon saannista huoli.
7. Ai niin, ja tissit on niin kipeet, että ei voi edes portaita kävellä normaalisti. 
8. Katkaravulta löytyy viimeistään sydänäänet. Mieskin tajuaa, että jumalauta siellä ihan oikeasti asuu joku. 
10. Ylänappi alkaa kiristää, vaikka ei todellakaan pitäisi.
11. Näillä main on mystinen niskapoimu-ultra, josta saat tulokseksi tilaston. Katkarapu on kehittynyt isopäiseksi alieniksi. Samalla otetaan hepatiitti-, hiv- ja kuppatestit, koska olet varmaankin seksihurjastellut viimeisen kuukauden aikana ihan kympillä.
12. Pahoinvointi laantuu (jos hyvin käy) ja keskenmenon vaara alkaa olla aika pieni. Nyt voit kertoa duunissakin -- ellei ne ole arvanneet jo kauan sitten, kun huutoyrjöät joka päivä ja kyselet lounasruokalassa, onko parmesaani pastöroidusta maidosta. 
13. Tervetuloa "seesteiseen keskiraskauteen". Kun krapula hellittää, on elämäsi mahdollisuus käydä jumpassa. Salin peileistä tajuat, että et näytä tulevalta äidiltä vaan ainoastaan lihavalta.
14. Teoriassa voit nyt tuntea liikkeet. Todennäköisesti tunnet vain ummetuksen.
15. Jos olet toista kertaa raskaana, jengi alkaa kysellä, joko se äikkäri pian alkaa.
16. Hyvästele viimeisetkin normaalit housusi. Vastalahjaksi saat närästyksen.
20. Alat varmistua siitä, että osa ilmavaivoilta vaikuttavista tuntemuksista on niitä liikkeitä. 
21. Näillä main on se pelottavin eli rakenneultra. Onko sillä kaikki elimet, sormet ja selkäranka? Ja onks toi pippeli vai napanuora?
22. Hemoglobiini alkaa olla jo alamaissa, joten nyt sitten taas väsyttää ja pyörryttää. Ota rautaa, jos maha kestää.
23. Alat ymmärtää, mihin tarvitaan tukisukkahousuja.
24. Huomaat, että kengätkään ei oikein mahdu enää jalkoihin.
25. Jos tykkäät tilastoista, niin viikolla 25 syntynyt lapsi jää todennäköisesti jo henkiin. 
26. Enää ani harva pystyy feikkaamaan, että activialla tää lähtee...
27. ... ja sitten on se toinen ryhmä, jolla jää ensimmäiset raskausvaatteetkin pieniksi.
28. Kohtu alkaa painaa keuhkoja. Suustako se tuleekin ulos? Hengästyttää.
29. Sikiö treenaa jo keuhkojaan, jotta se voi parkua sulle sydämensä kyllyydestä. Jos olo ei ole riittävän outo niin odotapa fiilistä, kun hanurissasi on hikka.
30. Tästä alkaa aikakausi, jolloin lattialla on pirusti tavaraa, koska a) kaikki tippuu käsistä ja b) sieltä ei enää poimita kuin tärkeimmät. 
31. Nyt kersa alkaa vääntää itseään pää alaspäin, joten maha muuttaa muotoaan kesken palaverin. Hyvä puoli: se ei enää monota virtsarakkoon.
32. Joo, ihan kaikkia keskivartalon mestoja voi vihloa.
33. Tiedä, että joka kerta kun aivastat julkisesti, otat riskin, että kuset housuun tai pieraiset.
34. Voipi olla, että vähän turvottaa. Toivottavasti ei ole helle.
35. Nyt viimeistään alkaa huonosti nukkuminen, joka kuulemma "valmistaa äitiyteen". Joitain se saattaa ihan vaan vituttaa.
36. Viimeinen kuukausi siihen teoreettiseen h-hetkeen. Onneksi nyt alkaa äikkäri!
37. Loputkin äitiysvaatteet jäävät pieneksi. Mitäpä tuosta, kun et oikein kykene enää pukeutumaankaan.
38. Kaapit on siivottu ja sairaalakassi pakattu. 
39. Joka jumalan ihminen kyselee "jokos olet poksahtanut". 
40. Tuntuu kuin kävellessäkin istuisi.
41. Kätilökin alkaa kysellä että "jokos olet poksahtanut".
42. Olet kokenut oikeusmurhan ja oikeutettu elämään pelkällä jäätelöllä ja suklaalla loppuajan.

Ja saaga jatkuu...

Kevät ja kesä vierähtivät hiljaiseloa pidellen, mutta nyt Mama on istahtanut takaisin sorvin ääreen ja jatkaa huutelujaan. Viime maaliskuun kirjoitusta kirjoittaessani, en osannut aavistaa lähitulevaisuuden mullistavaa munasolun ja siittiön salaista kohtaamista. Samoihin aikoihin kun Jesse päätti taas kerran nousta kuolleista, niin tapahtui tällekin mustissa syövereissä pyörineelle akalle. It´s ALIVE!
Puolen vuoden yrittämisen jälkeen, kohtu päätti ryhtyä yhteistyöhön ja sallia uudelle elämälle otolliset olosuhteet. Pissitikku näytti haaleaa plussaa, Mama kiljui unen pöpperöiselle Insinjöörille : "Meille tulee sittenkin vauva!" , ja niin elämä käänsi taas uuden lehden tässä huushollissa...

Nyt vatsan kumpu pyöristyneenä voi katsella jo ajassa taakse päin, mutta alkuraskaudessa ei koko asiasta sittenkään halunnut huudella muulle maailmalle. Vuoden takaiset vauvahöpsähtämiset olivat ihan paikallaan, sillä ennen raskauden puolta väliä tuli monesti mietittyä, että missä vaiheessa sitä oikein uskaltaisi koko raskaudesta nauttia ja iloita. Monen monta pelkoa on mahtunut matkalle mukaan ja vaikka fibromyalgia onkin kaikeksi onneksi osoittautunut helpoksi kanssakulkijaksi, niin raskausajan diabetes laittoi aluksi omat kapulansa raskausajan rattaisiin.

Raskaus on kuitenkin edennyt loistavasti ja nyt Mama puhkuu iloista energiaa wattikaupalla. Alkaa Insinjöörikin hieman väsähtämään energian määrään, mutta myhäilee kuitenkin tyytyväisenä partaansa, kun omalta vaimolta saa tuhannen watin hymyjä ja halauksia harva se päivä. Siviilisääty siis muuttui, kun häitä tanssittiin elokuun lempeässä auringon paisteessa ja rakkaiden ihmisten ympäröiminä. Hääjärjestelyt tosin aiheuttivat enemmän kuin muutaman kilahduksen raskaushormoneista kärsivälle morsiamelle, mutta itse juhlapäivänä niin tuore vaimo kuin aviomieskin loistivat onnesta :)

Ärsyttävästä positiivisuuden tilasta nauttien, Mama jatkaa taas huutelujaan, taivastelee ja siunaa asiaa jos toistakin, ja on muutenkin äänessä. Toivottavasti löydätte taas messiin mukaan!