Coffee, with love

Kahvi. Meidän suomalaisten arkipäivän, sallittu syrjähyppy. Sitä oikeaa kupillista odottaa koko elämänsä. Siitä hekumoidaan ja kerrotaan likkakavereille, muistellaan vieno hymy huulilla kuin parastakin rakastajaa. Huonompikin kupillinen kelpaa tosin, kiireessä hörpättäväksi, irvistellen. Niin kuin yhden illan juttu. Mikä hitto siinäkin tyypissä kiinnosti? Ja sitten löytyy se lempikahvila, tietty kahvilaatu, jossa kaikki on juuri sopivasti balanssissa. Se ei ehkä laita päätä pyörryksiin, mutta jokainen aamu se nököttää siinä naaman edessä, jakaa arjen ja pelastaa tuttuudellaan huononkin päivän. Elämänkumppani.

Kahvi muistuttaa ihanan närästyksen muodossa milloin on paras hiljentää vauhtia. Vähemmän stressiä, vähemmän kahvia, ja kroppa kiittää. Se jaksaa havahduttaa flunssan saapumisesta maistumalla iljettävän karvaalle, mutta myös herättää toivon paranemisesta, kun  kupillinen kahvia alkaa tuntua taivaan mannalta. Kahvin makuun ei välttämättä heti totu, siihen kypsytään niin kuin punaviininkin makuun. Kupillinen kerrallaan, hitaasti. Ei elämän mittaista suhdetta heti rakenneta...

Joskus suhteeseen tulee ryppy, katko. Pitää olla hetken erillään, jotta taas muistaisi miksi toista rakastaakaan ja kaipaa. Näin tapahtui meillekin. Nyt saa kahvipannu luvan pölyttyä kaapin nurkassa ja porot laimeta. Katsotaan suhteen elvyttämistä myöhemmin uudestaan. Silloin kun kahvi alkaa taas maistua taivaan mannalta...