Taisi yläkerran väellä olla lappu luukulla, kun ennättivät vasta toissapäivänä kuunnella vastaajaa ja laittaa tilaukseen 1 kpl pohojalaisakan mielenrauhaa. Olo tuntuu kerrassaan siunatulta. Mikään ei tunnu ärsyttävän, itkut pysyvät kyynelkanavissa ja Insinjöörin huonot vitsitkin alkavat jo naurattamaan. Alavatsan jatkuvat krampit (ei menkkoja, ei ymmärrettävää syytä..) siedetään Gandhin mielentyyneydellä ja perunamuussilla. Siis tajuttomattomalla määrällä perunamuussia.
Perunamuussihimo iski toissapäivänä ja sitä piti sitten alkaa tekemään. Ensimmäinen kattilallinen ( 2 hlölle) riitti eiliseen keskipäivään. Koska himo ei ollut vielä edes päässyt kunnolla vauhtiin, lähdin koluamaan tienoon lähikaupat jauhoisten perunoiden toivossa. Epätoivo alkoi jo iskeä, kun kolmesta kaupasta muussipottuja ei löytynyt! Nooouuuuu! Epätoivoinen soitto kotimatkalla olevalle miehelle pelästytti Insinjöörinkin;
- " Mikä on hätänä?! "
- " Perunat on loppunut! Mistään ei löydy muussiperunoita! "
Helpottuneesti naurava mies lupasi etsiä muussiperunoita naiselleen. Ja sieltähän minun sankarini tuli kotiin perunapussi kainalossa, ja Mama riensi perunoiden keittoon. Myöhemmin sohvalla istuessa lautasellinen perunamuussia nokan edessä, ukko kahtoo huvittuneesti ja sanoo hellästi: - " Susta on tullut ihan kahjo.." <3
Aamulla herätessäni ensimmäinen ajatus on, että kehtaisikohan aamupalaksi syödä perunamuussia. Kahvin ja muussin yhdistelmä tuntui kuitenkin liian oudolta, joten päätin odottaa myöhempään... Onhan siitä jo 3 tuntia... Kyllä nyt vähän voisi maistaa. Tai ei, vatsa on vielä aika täynnä aamiaisesta. Mut ku... Ei perkele. Suokaa anteeksi, Mama lähtee nyt lämmittämään muussia...
P.S. Raskaustestin mukaan en ole raskaana.
31.10.2014
24.10.2014
On the darkside
Mama on kulkenut tämän viikon musta pilvi päänsä päällä. Ei ole juttu oikein luistanut,joten päänsä aukomisen sijasta on ollut ihan fiksua pitää suunsa supussa. Ihan näin perhesovunkin puolesta. Tulipa tuossa männä aikoina poistettua ehkäisykapseli ja marttapäivätkin pidettyä. Nyt sitten ollaan ihan luomuna ja sen kyllä huomaa hormonipöllyistä! Vaikka kuinka olenkin tuntenut ettei keltarauhashormoniin perustuva ehkäisy ole vaikuttanut juuri mitenkään mielen muutoksiin, niin ehkäisyn poisto on sitten ihan eri juttu! En ole pystynyt ollenkaan katsomaan tv:stä entisiä lemppariohjelmia esim. terveysohjelmia, joissa paneudutaan epäterveellisesti syövien ihmisten ruokavalioon. Alkaa heti oksettamaan kun katsoo sitä roskaruoan määrää. Toinen ohjelma on, kun raskaana olevia brittiäitejä opastetaan lopettamaan tupakointi ja alkoholin juominen. Ihan alkaa itkettämään syntymättömien lasten puolesta. Oman ukon tupakantuoksu käy sen verran nenään, että toinen saa pysyä käsivarren mitan päässä paitsiossa.
Edellä mainitut nyt jaksaisikin, mutta hemmetti kun kaikki vain kiukuttaa. Jopa se että kiukuttaa. Tai kun on ihan hirveä halipula iskenyt, niin sitten se ukko kuitenkin ärsyttää olemalla ihan vain oma itsensä. Pöllyttele siinä sitten peittoa.. Mieli tekee, mutta ovulaationatsi sisimmässä laskee päiviä ja manaa jos ei mieliteot natsaa oikeille päiville. ARGH!
Dear lord, antaisitko tämän akan mielenterveyden takaisin? I´m SO walking on the darkside...
Edellä mainitut nyt jaksaisikin, mutta hemmetti kun kaikki vain kiukuttaa. Jopa se että kiukuttaa. Tai kun on ihan hirveä halipula iskenyt, niin sitten se ukko kuitenkin ärsyttää olemalla ihan vain oma itsensä. Pöllyttele siinä sitten peittoa.. Mieli tekee, mutta ovulaationatsi sisimmässä laskee päiviä ja manaa jos ei mieliteot natsaa oikeille päiville. ARGH!
Dear lord, antaisitko tämän akan mielenterveyden takaisin? I´m SO walking on the darkside...
 |
| kuva: eonline.com |
20.10.2014
Kirjojen viemää, osa 2
Hyvä syntymä -kirja odottavalle äidille
Kirja tarttui käteeni, kun etsin tietoa synnyttämisestä ja synnytyksen kulusta. Kirjan kirjoittaja Minna Haataja on toiminut kätilönä sekä Suomessa että Englannissa, jossa synnytykseen suhtaudutaan hieman kokonaisvaltaisemmin kuin mitä Suomessa on tapana. Haataja kertoo kirjassaan luonnonmukaiseen synnytykseen valmistautumisesta ja itse synnytyksestä.
Kirja pisti pohtimaan vallitsevia mielipiteitä synnyttämisestä. Ehkäpä Suomessa enimmäkseen suhtaudutaan synnytykseen kuin lääketieteelliseen operaatioon. Äiti pistetään seurantalaitteisiin kiinni, synnytyksen pitäisi edetä tietyllä tavalla ja tehtävät toimenpiteet pakottavat lisääntyneisiin toimenpiteisiin, ja äiti joutuu hieman toisten armoille, sen sijaan että synnytys edistyisi rauhallisesti omaan tahtiin...
Kirja oli mielestäni ihan mielenkiintoinen. Kirjoittaja kyseenalaisti sopivasti ja laittoi pohtimaan miten omaan synnytykseen voisi liittää itselle sopivan tavan toimia. Kirjassa esitettyihin mielikuvaharjoituksiin en osannut samaistua, mutta Minna Haataja osasi ammattilaisena tuoda esille hyviä näkökulmia kuinka olla aktiivinen synnyttäjä ja kuinka tehdä yhteistyötä kätilöiden kanssa. Esille tuli monia asioita, joista en tiennyt synnyttäjän voivan itse päättää. Haataja toteaakin mielestäni hyvin, että synnytysvalmennuksen kuuluisi olla paljon muutakin kuin vain esittely eri kipulääkityksistä. Sen pitäisi auttaa synnyttäjää luottamaan kehon voimaan ja luonnolliseen taitoon suoriutua synnytyksestä, vaikka sitten käyttäisikin kivun lievitystä. Kirja kannattaa lukea, jos on harkinnut synnyttää kokonaan luonnollisesti tai katsellen kuinka pitkälle rahkeet riittää.
Isäksi ensi kertaa
Kirja sisältää 26 - 45-vuotiaiden ensi kertaa kertaa isäksi tulevien miesten haastatteluja ennen ja jälkeen synnytyksen. Teoksessa lähestytään isäksi tulemisen aihetta myös tieteellisten tutkimusten valossa.
Tämä kirja oli kummitellut jo pitemmän aikaa mielessäni ja löydettyäni sen kirjastosta, otin sen heti lukemistooni. Kuvittelin että kirja perustuu pelkästään tulevien isien haastatteluihin, mutta ilokseni totesin että aihetta käsitellään laajemminkin erilaisten tutkimusten avulla. Vaikka tämä voisikin kuulostaa tappavan tylsältä kirjalta, sitä se ei ole. Lasten psykiatrian erikoislääkäriksi ja lääketieteen tohtoriksi Jari Sinkkosella on lämmin ja humoristinen ote kirjoittamiseen, mikä tekee lukemisesta sujuvaa ja nautittavaa. Hän lähestyy aihetta haastattelemalla 15 tulevaa isää tutkien mitä isyys on äitimyytin rinnalla, kuinka isyys vaikuttaa parisuhteeseen, miten isyys syntyy, kasvaa ja vahvistuu lapsen syntymän myötä, ja kuinka isän maailma ja elämä mullistuu lapsen myötä.
Jos edes hieman pidät tietokirjallisuudesta ja olet kiinnostunnut aiheesta, niin suosittelen kirjaa. Samalla kun tulevan äidin elämä mullistuu, niin samaan aikaan mieskin käy lävitse omaa kasvuriittiäänsä pohtien ja huolehtimalla, kuinka olla hyvä isä pienelle lapselle. Laittoipa kirja naisimmeisenkin pohtimaan omaa isäsuhdetta ja mitä isä on merkinnyt itselleen.
Opi kuuntelemaan vauvaasi
" Tässä on kirja uunituoreille vanhemmille vauvan viestinnässä ja itkun merkityksistä, käytännönläheisin niksein varustettuna."
Jos kirjailijaa kutsutaan takakannessa vauvakuiskaajaksi, jätän yleensä kirjan lukematta. Tällä kertaa päätin päästä ylitse omista ennakkoluuloistani ja tartuin haasteeseen.
Kirja osoittautui aikamoiseksi tietoähkyksi. Kirjoittajalla on 20-vuoden kokemus jaettavanaan ja tuntui että hän tosiaankin aikoi jakaa sen kaiken. Lukuja olisi voinut jaotella pienemmiksi, selkeämmiksi,vähemmän listamaiseksi. Lukiessa tuntui kuinka kirjoittaja seisoisi selän takana sormi tomerasti pystyssä, soo, soo...
Jos kirjan jaksaa kahlata lävitse, sieltä löytyy hyviä ohjeita ja neuvoja vauvan kehonkielestä ja itkukommunikoinnista, vauvan päivärytmin luomisesta ym. Lukiessa kannattaa kuitenkin käyttää jonkin asteista suodatinta päällä, sillä tekstistä huomaa hyvin kuinka kirja on suunnattu hieman hysteerisille, kaikkensa uhraaville jenkki kotiäideille, joiden miehet ovat kadonneet kuin pieru saharaan ja äidin elämä tuntuu jämähtäneen neljän seinän sisälle. Tasa-arvoa vaativien, itsenäisten ja aktiivisten suomalaisnaisten voi olla hieman vaikea vastaanottaa joitain ohjeita ilman nauruun purskahtamista tai vähintään pientä tuhahdusta...
 | ||||||||
| Kirjoittaja: Minna Haataja. Tammi. 2011 |
Kirja pisti pohtimaan vallitsevia mielipiteitä synnyttämisestä. Ehkäpä Suomessa enimmäkseen suhtaudutaan synnytykseen kuin lääketieteelliseen operaatioon. Äiti pistetään seurantalaitteisiin kiinni, synnytyksen pitäisi edetä tietyllä tavalla ja tehtävät toimenpiteet pakottavat lisääntyneisiin toimenpiteisiin, ja äiti joutuu hieman toisten armoille, sen sijaan että synnytys edistyisi rauhallisesti omaan tahtiin...
Kirja oli mielestäni ihan mielenkiintoinen. Kirjoittaja kyseenalaisti sopivasti ja laittoi pohtimaan miten omaan synnytykseen voisi liittää itselle sopivan tavan toimia. Kirjassa esitettyihin mielikuvaharjoituksiin en osannut samaistua, mutta Minna Haataja osasi ammattilaisena tuoda esille hyviä näkökulmia kuinka olla aktiivinen synnyttäjä ja kuinka tehdä yhteistyötä kätilöiden kanssa. Esille tuli monia asioita, joista en tiennyt synnyttäjän voivan itse päättää. Haataja toteaakin mielestäni hyvin, että synnytysvalmennuksen kuuluisi olla paljon muutakin kuin vain esittely eri kipulääkityksistä. Sen pitäisi auttaa synnyttäjää luottamaan kehon voimaan ja luonnolliseen taitoon suoriutua synnytyksestä, vaikka sitten käyttäisikin kivun lievitystä. Kirja kannattaa lukea, jos on harkinnut synnyttää kokonaan luonnollisesti tai katsellen kuinka pitkälle rahkeet riittää.
Isäksi ensi kertaa
 |
| Kirjoittaja: Jari Sinkkonen. WSOY. 2012. |
Tämä kirja oli kummitellut jo pitemmän aikaa mielessäni ja löydettyäni sen kirjastosta, otin sen heti lukemistooni. Kuvittelin että kirja perustuu pelkästään tulevien isien haastatteluihin, mutta ilokseni totesin että aihetta käsitellään laajemminkin erilaisten tutkimusten avulla. Vaikka tämä voisikin kuulostaa tappavan tylsältä kirjalta, sitä se ei ole. Lasten psykiatrian erikoislääkäriksi ja lääketieteen tohtoriksi Jari Sinkkosella on lämmin ja humoristinen ote kirjoittamiseen, mikä tekee lukemisesta sujuvaa ja nautittavaa. Hän lähestyy aihetta haastattelemalla 15 tulevaa isää tutkien mitä isyys on äitimyytin rinnalla, kuinka isyys vaikuttaa parisuhteeseen, miten isyys syntyy, kasvaa ja vahvistuu lapsen syntymän myötä, ja kuinka isän maailma ja elämä mullistuu lapsen myötä.
Jos edes hieman pidät tietokirjallisuudesta ja olet kiinnostunnut aiheesta, niin suosittelen kirjaa. Samalla kun tulevan äidin elämä mullistuu, niin samaan aikaan mieskin käy lävitse omaa kasvuriittiäänsä pohtien ja huolehtimalla, kuinka olla hyvä isä pienelle lapselle. Laittoipa kirja naisimmeisenkin pohtimaan omaa isäsuhdetta ja mitä isä on merkinnyt itselleen.
Opi kuuntelemaan vauvaasi
 |
| Kirjoittajat: Tracy Hogg, Malinda Blau. Otava. 2001. |
Jos kirjailijaa kutsutaan takakannessa vauvakuiskaajaksi, jätän yleensä kirjan lukematta. Tällä kertaa päätin päästä ylitse omista ennakkoluuloistani ja tartuin haasteeseen.
Kirja osoittautui aikamoiseksi tietoähkyksi. Kirjoittajalla on 20-vuoden kokemus jaettavanaan ja tuntui että hän tosiaankin aikoi jakaa sen kaiken. Lukuja olisi voinut jaotella pienemmiksi, selkeämmiksi,vähemmän listamaiseksi. Lukiessa tuntui kuinka kirjoittaja seisoisi selän takana sormi tomerasti pystyssä, soo, soo...
Jos kirjan jaksaa kahlata lävitse, sieltä löytyy hyviä ohjeita ja neuvoja vauvan kehonkielestä ja itkukommunikoinnista, vauvan päivärytmin luomisesta ym. Lukiessa kannattaa kuitenkin käyttää jonkin asteista suodatinta päällä, sillä tekstistä huomaa hyvin kuinka kirja on suunnattu hieman hysteerisille, kaikkensa uhraaville jenkki kotiäideille, joiden miehet ovat kadonneet kuin pieru saharaan ja äidin elämä tuntuu jämähtäneen neljän seinän sisälle. Tasa-arvoa vaativien, itsenäisten ja aktiivisten suomalaisnaisten voi olla hieman vaikea vastaanottaa joitain ohjeita ilman nauruun purskahtamista tai vähintään pientä tuhahdusta...
Räyh, sanoo saurus
Olipas viikonloppu hyvin lapsivoittoista. Lauantaina ystäväpariskunta kävi vierasilla pari kuukautta vanhan poikansa kanssa ja eilen kävimme katsomassa noin 1,5- vuotiasta veljentytärtäni. Siinä taas sai nähdä kuinka nopeasti lapset kasvavat. Kuukauden aikana pienestä vastasyntyneestä oli tullut hyvin päätään kannatteleva, tomera ja vilkas pojan alku. Nyt ei enää pelkkä sylissäpito riittänyt, vaan poikaa sai jo alkaa viihdyttämään erilaisilla äänillä ja laululla. Taisi täti olla vähän pöhkö, kun välillä piti nauraa kihertää.
Veljentytär taas on aina mainio tapaus. ( Pieni puolueellisuus on sallittua ;) Sain äidiltäni lahjaksi Marttojen kutomat vauvan villasukat ( kas kummaa, Martta kun on...) ja puisen sauruksen. Pikku tinttara tuli uteliaana katsomaan tädin saamia lahjoja ja tykästyi saurukseen. Kun häneltä kysyi mitä saurukset sanoo, niin katse oli hieman ihmettelevä. Eikö täti tiedä ? Saurukset sanoo tietenkin: Räyh! Kyllä nyt aito hevisaurusfani sen asian tietää! Oli siinä hymyssä pitelemistä kun tinttara kulki ympäri huushollia saurus käsissä ja sanoi tasaisin väliajoin: Räyh!
16.10.2014
Kirjojen viemää, osa 1
Teille lukijoille on jo ehkä tullut selväksi postausten myötä, että olen aikamoinen lukutoukka. Olohuoneessa on aika kiitettävän kokoinen Lundia-hyllystö täynnä lukemista ja kirjastosta raahataan muutaman kerran kuussa useampi kassillinen lukemista. Onneksi Insinjööri viihtyy yhtä hyvin nenä kirjassa kuin minäkin, joten arki-illat voivat sujua hyvinkin niin, että kumpikin meistä on linnoittautunut sohvan vastakkaisiin päätyihin kirja kädessä. Ei varmaankaan tule yllätyksenä että tulevalle skidille tullaan lukemaan jo pienestä pitäen ja hän saa oman Lundian kirjahyllyn huoneeseensa.
Mamalla on jo pitkään ollut projektin alla kirjoittaa lukemistaan vauvakirjoista, ja miksei muistakin aiheeseen liittyvistä kirjoista, pieniä lukuarvosteluja. Jos edes jotakuta helpottaa vastaisuudessa löytää muutama hyvä kirja luettavaksi, niin olen saavuttanut tavoitteeni :) Aloitanpa ensimmäisistä kirjoista, joita tuli kesällä luettua.
Suomalainen vauvakirja
Kirja on mielestäni hyvä opus lukea ensimmäiseksi vauvakirjaksi. Kirjassa käsitellään laaja-alaisesti raskausaika, synnytys, vauvan saapuminen kotiin, nukkuminen, ruokinta, taaperoaikaa ym. Teksti on mukaansa tempaavaa, asiallista ilman lässynläätä tai naurettavien vertauskuvien viljelyä. Kirjoittajat ovat oikeasti pohtineet mitä ensikertaa vanhemmiksi tulevat haluavat tietää. Yleisiin vastaan tuleviin haasteisiin on esitetty erilaisia toimintatapoja, kuten esim. nukuttamiseen. Lukijaa kohdellaan aivan niin kuin pitäisikin, aikuisena, tervejärkisenä kansalaisena, joka kaipaa tietämystä ja neuvoja kuinka pitää pikku tuhisija elossa ensimmäisestä päivästä lähtien. Suosittelen kirjaa lämpimästi jokaiselle lukijalla, joita risoo tietoja panttaavat ammattilaiset, joiden perusargumentointi on: " No kun kaikki vauvat ovat erilaisia, niin ei me kerrota sitten mitään..."
Vuoden mutsi 1 & 2
Jos alkaa vauvamaailman höttöisyys oksettamaan ja perusluonteena on realistinen kyynisyys, kannattaa hankkia nämä kirjat kirjahyllyyn! Naiset riisuvat vaaleanpunaiset laput silmiltäsi ja kertovat asiat niin kuin ne ovat. 1. kirja opastaa selviytymään pissitikusta ensimmäisiin synttäreihin, 2. kirja taaperoikäisestä eskarilaiseen. Suurimmaksi osaksi sain purra huultani etten olisi purskahtanut raikuvaan nauruun öisinä lukuhetkinäni. Satu ja Katja huomauttavat jo alkusanoissaan, että kirjat eivät ole tietokirjoja, vaan mutsilandian selviytymistaistelijoiden kohkaamista asioista, joista ei tarvitsisi kohkata. Kun tissimaratoni alkaa ketuttamaan, naiset rientävät sivujen kautta antamaan vertaistukea. Ja kun kirjat on luettu, suosittelen tutustumaan Salamatkustaja ja Project Mama- blogeihin. Juttu jatkuu, mihin kirjat jäivät ;) Odotan innolla kolmatta kirjaa kouluikäisistä...
Ra(s)kas raskaus
Kirjan kirjoittajilla on varmasti ollut hyvä, perimmäinen tarkoitus kirjoittamisensa pohjalla, mutta tällä lukijalla kirja kyllä lensi seinään jo toisen luvun kohdalla. Sinnikkäästi luin kirjan loppuun, mutta lukemisesta syntyneen raivon määrällä olisi tullut siivottua isompikin lukaali. Kirja oli jaettu kahden kirjailijan kesken omiin lukuihinsa. Sari Helin raivosi omassa osuudessaan kuinka vaikeaa oli antaa hyväkuntoisen, perusterveen kehon muuttua vauvan kehityksen myötä. Sinikka Pakeman taas moralisoi omissa luvuissaa kuinka ruokavaliolla vaikutetaan vauvan terveelliseen kehittymiseen. Syy miksi kirja lensi seinään ja aiheutti sellaisen raivon aallon, oli se etten kyennyt samaistumaan yhtään kirjoittajiin. Tietyllä tavalla pidän oikeana, että erinäisistä asioista voidaan julkisesti keskustella, mutta en mitenkään kykene samaistumaan terveen ihmisen jupinoihin, kuinka perse leviää ja kalliit vaatteet eivät mahdu enää päälle. Elämässä kuulkaa on isompiakin ongelmia... Sinikka Pakemanin osuus eräällä tavalla oli mielenkiintoinen, jos noin yleensä on kiinnostunut ruoka-ainesten terveellisyydestä ja vaikutuksesta mihinkin osaan kehoa. Raivoa aiheutti naisen moralisoiva asenne. Olet aika paska mutsi jos et ole ryhtynyt jo vuotta aikaisemmin tiukalle ruokavaliolle, jättänyt totaalisesti pois alkoholin, ja muuttanut nunnaluostariin asumaan. Voi tsiisus sentään! Eiköhän meitä mutseja moralisoida ihan tarpeeksi jokaisesta ratkaisusta jonka teemme. Eläkää vähän ja älkääkä ottako kaikkea niin ruttuotsaisesti, sanon minä. Tämä kirja ei enää ikinä tule meidän kirjahyllyyn.. Ellei sitten tosiaankin pitäisi siivota jokin lukaali...
Mamalla on jo pitkään ollut projektin alla kirjoittaa lukemistaan vauvakirjoista, ja miksei muistakin aiheeseen liittyvistä kirjoista, pieniä lukuarvosteluja. Jos edes jotakuta helpottaa vastaisuudessa löytää muutama hyvä kirja luettavaksi, niin olen saavuttanut tavoitteeni :) Aloitanpa ensimmäisistä kirjoista, joita tuli kesällä luettua.
Suomalainen vauvakirja
 |
| Toimittaneet: Matilda Katajamäki, Outi Gyldén. Otava. 2009. Uusittu painos 2014. |
Vuoden mutsi 1 & 2
 |
| Kirjoittajat: Satu Rämö, Katja Lahti. Otava. 2014. |
Ra(s)kas raskaus
 |
| Kirjoittajat: Sari Helin, Sinikka Pakeman. Otava. 2004 |
15.10.2014
Pimp my rollator
Kyllä Mama on taas ihan turhaan raivonnut vauvanvaunuista ja etsinyt netistä näpsäkkäitä rattaita. Ajankohtaisemmalta tuntuisi hankkia huushollin rollaattori. Ilmojen kylmeneminen kun pisti Maman lonkat solmuun. Ja tietenkin keskellä Suomen suurinta Prisma-kompleksia. Siinä sitä sitten nojattiin etukenossa kärryjä vasten, mies lähti etsimään vesipistettä pillereitä varten ja Mama kirosi, kun S-ryhmä ei helevetti voi investoida muutamaan lepopisteeseen, varsinkin niinkin suuressa kaupassa. Taatusti olisi kysyntää muutamalle mummolle, raskaana oleville mamoille, huonojalkaisille immeisille ja väsähtäneille aviomiehille. Onhan olemassa lapsi- ja miesparkkeja, mummo-/mammaparkit kunniaan! (Edit: löytyihän niitä penkkejä, mutta ei juuri silloin kun akkaa vitutti eniten...)
Kun Via de La Rosa oli viimein taaperrettu ja päästy ulos kaupasta, mies naurahti että on ihme kuinka häntä ei ole vielä joku feministi tullut huitaisemaan, kun ukko kävelee edellä ja nainen taapertaa tuskaisen näköisenä takana ja työntää täysiä ostoskärryjä. Ja minun kärryjähän ei viedä! Ruokakassit antavat sopivasti vastapainoa, kun pohojalaisakka rötköttää kädensijan päällä saadakseen kevennettyä painoa kipeiltä lonkilta. Vielä en ole hypännyt kaupan lainattavaan rullatuoliin, vaikka jösses kun mieli on joskus tehnyt. Arvokkuudesta on enää rippeet jäljellä, mutta ylpeyttä löytyy senkin edestä..
Kun Via de La Rosa oli viimein taaperrettu ja päästy ulos kaupasta, mies naurahti että on ihme kuinka häntä ei ole vielä joku feministi tullut huitaisemaan, kun ukko kävelee edellä ja nainen taapertaa tuskaisen näköisenä takana ja työntää täysiä ostoskärryjä. Ja minun kärryjähän ei viedä! Ruokakassit antavat sopivasti vastapainoa, kun pohojalaisakka rötköttää kädensijan päällä saadakseen kevennettyä painoa kipeiltä lonkilta. Vielä en ole hypännyt kaupan lainattavaan rullatuoliin, vaikka jösses kun mieli on joskus tehnyt. Arvokkuudesta on enää rippeet jäljellä, mutta ylpeyttä löytyy senkin edestä..
 |
| Olishan tässä vähän asennetta.... |
 |
| Muotoiluhan muistuttaa lastenrattaita. Koppa vain kiinni ja menoks! |
 | ||||
| Asenteella. Awesome! |
13.10.2014
Sotapolulla
" Kuka on takinkääntäjä ?! Tunnusta, tunnusta! Kuka käänsi takin ? "
Mama käänsi takin, kun alkoi niin pohojalaisluonnetta sapettamaan. Meni ihan yöunetkin, kun aloin asiaa aatostelemaan iltasella. Sattanan Emmalungat...
Juttuhan alkoi jokapuolelta tulevasta vauvanvaunu tulituksesta. Erehdyinpä kaupassa liekuttelemaan vaunuja, sus´ siunaamaan hintoja, niiden kömpelyyttä ja painoa. Siunailusta päästyäni eksyin tekemään vaunututkimusta internetin ihmeellisessä mualimassa ja jopa alkoi verenpaine taas kasvamaan naisimmeisen suonissa. Kyllä taas markkinavoimat, viranomaiset ja vauva-palstojen veteraanit lyttäsivät naisimmeisen huonoksi lisääntyjäksi, jos ei vaunuja, saatikka Emmalungia hankkinut eteiseen tientukkeeksi. Kun tarpeeksi aletaan härkkimään kriitikon pentelettä, niin johan alkaa pirun sarvet kutiamaan päänahasta. Tämä akka läks´ny sotapolulle.
Jo ennen kuin vaunuasiaa sen enempää tuli fundeerattua, oli päivän selvää että hankkisimme käytetyt vaunut. Sellaista päivää tuskin tulee vastaan, jolloin tuosta noin vain olisi varaa ostaa yli tuhannen euron vaunuja. Ja toisekseen, ei se nyt oikein kävisi pirtaan. Porvarien touhua, jupisee hiljainen pohojalainen. Vanhassa vara parempi, kahiseva kukkarossa vielä parempi.
Kun Mama tajusi, että tenavat alkavat siinä puolen vuoden iässä jo istumaan ja viihtymään tavallisissa rattaissa, niin sai kyllä Emmalungat kyytiä! Mikä järki siinä nyt oikein on hankkia isoja, painavia ja rumia yhdistelmävaunuja? Sen kun hankkii heti aluksi tukevat matkarattaat, joihin saa lisättyä vauvaa varten kantopussin. Oikeasti kun aloin miettimään mihin niitä vaunuja tarvihtee ensimmäisen puolen vuoden aikana, niin syntyipä mielenkiintoisia huomioita..
Mitä enemmän Mutsilandiaan uppoaa, huomaan löytäväni itsestäni yhä enemmän vanhaa kyseenalaistajaa ja kriitikkoa. Mama on lähtenyt sotapolulle... Excellent!
Mama käänsi takin, kun alkoi niin pohojalaisluonnetta sapettamaan. Meni ihan yöunetkin, kun aloin asiaa aatostelemaan iltasella. Sattanan Emmalungat...
Juttuhan alkoi jokapuolelta tulevasta vauvanvaunu tulituksesta. Erehdyinpä kaupassa liekuttelemaan vaunuja, sus´ siunaamaan hintoja, niiden kömpelyyttä ja painoa. Siunailusta päästyäni eksyin tekemään vaunututkimusta internetin ihmeellisessä mualimassa ja jopa alkoi verenpaine taas kasvamaan naisimmeisen suonissa. Kyllä taas markkinavoimat, viranomaiset ja vauva-palstojen veteraanit lyttäsivät naisimmeisen huonoksi lisääntyjäksi, jos ei vaunuja, saatikka Emmalungia hankkinut eteiseen tientukkeeksi. Kun tarpeeksi aletaan härkkimään kriitikon pentelettä, niin johan alkaa pirun sarvet kutiamaan päänahasta. Tämä akka läks´ny sotapolulle.
Jo ennen kuin vaunuasiaa sen enempää tuli fundeerattua, oli päivän selvää että hankkisimme käytetyt vaunut. Sellaista päivää tuskin tulee vastaan, jolloin tuosta noin vain olisi varaa ostaa yli tuhannen euron vaunuja. Ja toisekseen, ei se nyt oikein kävisi pirtaan. Porvarien touhua, jupisee hiljainen pohojalainen. Vanhassa vara parempi, kahiseva kukkarossa vielä parempi.
Kun Mama tajusi, että tenavat alkavat siinä puolen vuoden iässä jo istumaan ja viihtymään tavallisissa rattaissa, niin sai kyllä Emmalungat kyytiä! Mikä järki siinä nyt oikein on hankkia isoja, painavia ja rumia yhdistelmävaunuja? Sen kun hankkii heti aluksi tukevat matkarattaat, joihin saa lisättyä vauvaa varten kantopussin. Oikeasti kun aloin miettimään mihin niitä vaunuja tarvihtee ensimmäisen puolen vuoden aikana, niin syntyipä mielenkiintoisia huomioita..
- Meidän talossa vaunuja ei voi jättää pyörävarastoon, vaan ne on tuotava kotia asti. Minun sisustusmakuuni rattaat eivät kuulu. Lisäksi hissimme on tosi pieni.
- Olemme autoileva perheyksikkö. Kaupassa ja asioilla käynti suoritetaan autolla. Muutoin liikumme julkisilla, pyöräillen tai kävellen. Jos joudun ostomanian valtaan, en lähde vaunuilla liikenteeseen.
- Nautimme ulkoilusta, mutta emme lähde vaunukävelyille. Maasto missä yleensä käyskentelemme, on juurikkoista metsäpolkua.
- Meillä on parveke, mutta kesäisin se on ampiaisten valtakuntaa ja talvisin sinne käy semmoinen viima, etten ole todennäköisesti aikeissa nukuttaa vauvaa rattaissa, vaan sisällä.
- Kotipihastamme löytyy mahtava leikkipaikka, joten hiekkaleikit sujuvat kotipihallakin.
 |
| Kuvat:Ipanainen |
Mitä enemmän Mutsilandiaan uppoaa, huomaan löytäväni itsestäni yhä enemmän vanhaa kyseenalaistajaa ja kriitikkoa. Mama on lähtenyt sotapolulle... Excellent!
12.10.2014
Palikasta päähän
Tulipa eilen lähdettyä Kärkkäisen ostoskeskukseen kiertelemään. Tämä Lahden seudun oma Tuuri jää kyllä koossaan pienemmäksi kuin esikuvansa, mutta aivan yhtä hyvin siellä saa kyllä aikansa kulumaan. Ajoittain on vain niin mukava ottaa omaa aikaa, jättää mies puuhailemaan omiaan ja lähteä fiilistelemään. Tapahtuipa fiilistely sitten luonnon helmassa, kaupungilla tai sitten ostoskeskuksessa. Koska olimme tehneet vuoden kestäneen syrjähypyn Lahden seudun alueesta, oli mukavaa hypätä auton rattiin ja huurruutella ympäri kaupunkia ja verestää muistia, kunnes löysin itseni Kärkkäisen parkkipaikalta. Koska mihinkään ei ollut kiirettä, päätin lähteä tutkimaan ostostaivaan/-helvetin tarjontaa.
Kärkkäisen tavaramäärän paljous saa tottuneemmankin shoppailin hieman hengästymään, joten päätin rajata kiertelyni pelkästään yläkerran askartelu-, kirja-, kangas- ja lastenvaate/-lelu puolelle. Kyllä alkoi sormia syyhyttämään kun käsityöimmeisenä hypistelin lankoja ja kankaita, kirjatoukkana tutkin lastenkirjaosaston ja höpsähteenä Mamana hypistelin vauvan tavaroita. Tuli taas pyöriteltyä silmiä, kun tutkin vauvanvaateosastoa, mutta ulkovaatepuoli sai jo huomattavasti positiivisemman hyväksynnän. Vaunupuolella tuli leikutettua useampaakin menokiesiä, joista Britaxin B-Smart 3 ja Brion Pony saivat ainoat hyväksyvät nyökkäykset.
Kaiken hypistelyn ja kiertelyn jälkeen, vasta lasten leluosastolla Mama sai kunnolla palikasta päähän. Näin paljon puisia leluja! Sitokaa akka kiinni! Niitä oli oikeasti useampi hyllyvälillinen... Olen huomannut että useammalla, 80-luvulla syntyneillä mamoilla on vinksahtanut fiksaatio puuleluihin. En ole osannut diagnosoida sen tarkemmin liittyykö vinksahtaminen nykyiseen puulelujen trendiyteen, ympäristötietoisuuteen vai vastareaktiona oman lapsuuden hukkumisesta muovikrääsään. Oma vinksahtamiseni juontaa aivan rehellisesti omaan lapsuuteeni. Meillä kotona ei ollut puisia leluja, joten onnesta pyöreenä istahdin puulelun ääreen jos sellaisen jostain löysin. Oli aivan sama, vaikka palikkatesti oli suunnattu taaperoikäiselle tai vauvalle. Vielä kouluikäisenäkin tiputtelin tyytyväisyydestä hykerrellen palikoita Jukka-palikkalaatikkoon, tai kokosin Brion klovnia. Brion junarata taas onneksi löytyi naapurin plikalta, jossa onnen pissit sukkiksissa tsuhuttelin junalla menemään.
Omalla äidilläni oli fiksaatio legoihin ja niitähän meillä riitti oikein kiitettävästi, jopa naapurilasten kadehtittavaksi asti. Onpa velipoika aikanaan kysynyt äidiltämme, koska hän saisi leikkiä legoilla, kun äidillä tuntui olevan liian hauskaa rakentaessaan legokaupunkia. Uskon että meidänkin huushollista tulee löytymään mukavan kokoinen legokokoelma, mutta tällä kertaa lapsi tulee penäämään puisen junaratansa perään.. Olipa tuleva lapsukainen sitten tyttö tai poika, niin junarata tulee ilmestymään lastenhuoneeseen. Onpa tuleva mummi jo luvannut hankkia sellaisen. En tosin tiedä kummalle meistä se sitten tulee ;)
Löysin perinteisen Brio-merkin lisäksi itselleni uuden lelumerkin Hapen. Valikoimaa on paljon ja varsinkin itse ihastuin Hapen puisiin soittimiin, leikattaviin hedelmiin ja, ja, ja, ja.... Valikoima on todella laaja ja ilokseni löysin myös netistä yrityksen josta näitä ihanuuksia voi hankkia. En mene enää vannomaan etteikö meidän huusholliin tule ainuttakaan muovilelua, mutta yritän ainakin pysytellä enimmäkseen puisten lelujen linjalla. Käpylehmillä ei lapsiparan sentään tarvitse alkaa leikkimään, mutta hyvälaatuiset puulelut kestävät aikaa ja pysyy tuo jälleenmyyntiarvokin hieman parempana.
Minkäslaisilla leluilla teillä on leikitty?
Kärkkäisen tavaramäärän paljous saa tottuneemmankin shoppailin hieman hengästymään, joten päätin rajata kiertelyni pelkästään yläkerran askartelu-, kirja-, kangas- ja lastenvaate/-lelu puolelle. Kyllä alkoi sormia syyhyttämään kun käsityöimmeisenä hypistelin lankoja ja kankaita, kirjatoukkana tutkin lastenkirjaosaston ja höpsähteenä Mamana hypistelin vauvan tavaroita. Tuli taas pyöriteltyä silmiä, kun tutkin vauvanvaateosastoa, mutta ulkovaatepuoli sai jo huomattavasti positiivisemman hyväksynnän. Vaunupuolella tuli leikutettua useampaakin menokiesiä, joista Britaxin B-Smart 3 ja Brion Pony saivat ainoat hyväksyvät nyökkäykset.
Kaiken hypistelyn ja kiertelyn jälkeen, vasta lasten leluosastolla Mama sai kunnolla palikasta päähän. Näin paljon puisia leluja! Sitokaa akka kiinni! Niitä oli oikeasti useampi hyllyvälillinen... Olen huomannut että useammalla, 80-luvulla syntyneillä mamoilla on vinksahtanut fiksaatio puuleluihin. En ole osannut diagnosoida sen tarkemmin liittyykö vinksahtaminen nykyiseen puulelujen trendiyteen, ympäristötietoisuuteen vai vastareaktiona oman lapsuuden hukkumisesta muovikrääsään. Oma vinksahtamiseni juontaa aivan rehellisesti omaan lapsuuteeni. Meillä kotona ei ollut puisia leluja, joten onnesta pyöreenä istahdin puulelun ääreen jos sellaisen jostain löysin. Oli aivan sama, vaikka palikkatesti oli suunnattu taaperoikäiselle tai vauvalle. Vielä kouluikäisenäkin tiputtelin tyytyväisyydestä hykerrellen palikoita Jukka-palikkalaatikkoon, tai kokosin Brion klovnia. Brion junarata taas onneksi löytyi naapurin plikalta, jossa onnen pissit sukkiksissa tsuhuttelin junalla menemään.
Omalla äidilläni oli fiksaatio legoihin ja niitähän meillä riitti oikein kiitettävästi, jopa naapurilasten kadehtittavaksi asti. Onpa velipoika aikanaan kysynyt äidiltämme, koska hän saisi leikkiä legoilla, kun äidillä tuntui olevan liian hauskaa rakentaessaan legokaupunkia. Uskon että meidänkin huushollista tulee löytymään mukavan kokoinen legokokoelma, mutta tällä kertaa lapsi tulee penäämään puisen junaratansa perään.. Olipa tuleva lapsukainen sitten tyttö tai poika, niin junarata tulee ilmestymään lastenhuoneeseen. Onpa tuleva mummi jo luvannut hankkia sellaisen. En tosin tiedä kummalle meistä se sitten tulee ;)
Löysin perinteisen Brio-merkin lisäksi itselleni uuden lelumerkin Hapen. Valikoimaa on paljon ja varsinkin itse ihastuin Hapen puisiin soittimiin, leikattaviin hedelmiin ja, ja, ja, ja.... Valikoima on todella laaja ja ilokseni löysin myös netistä yrityksen josta näitä ihanuuksia voi hankkia. En mene enää vannomaan etteikö meidän huusholliin tule ainuttakaan muovilelua, mutta yritän ainakin pysytellä enimmäkseen puisten lelujen linjalla. Käpylehmillä ei lapsiparan sentään tarvitse alkaa leikkimään, mutta hyvälaatuiset puulelut kestävät aikaa ja pysyy tuo jälleenmyyntiarvokin hieman parempana.
Minkäslaisilla leluilla teillä on leikitty?
 | |
| Kuvat: www.hapetoys.com |
11.10.2014
Siitä itsestään..
Jesh, nyt puhutaan siitä itsestään. Vauvan kakasta ja vielä enemmän vaippaviidakkoon eksymisestä. Lehdenjakaja kolautti postiluukusta uuden Vauva-lehden mukana 2 näytekappaletta kotimaisia Muumi-kertakäyttövaippoja. Proshyyrissä ilmoitettiin vaipan olevan paras valinta vauvallesi, olihan kyseessä Suomen ainoa kertakäyttövaippojen valmistaja. Oli suomilippua ja joutsenmerkkiä, vaipan etumuksessa komeili Muumi.
Näin Muumi-inhoiselle immeiselle värähti samantein karvat pystyyn. Pitääkö ainoan suomalaisen vaippafirman myydä tuotettaan iän ikuisilla muumihahmoilla? Eikö riitä että useampikin sukupolvi on jo traumatisoitu pyylevillä, leveä nenäisillä otuksilla? Argh!
Siihen ne sitten jäivät, orpoina lojumaan keittiön pöydälle, kun Mamaa alkoi ahdistamaan. Tähänkö tämä nyt jäi, kotimaisten tuotteiden suosiminen vaippaosastolla?
Veljentytön vaippatarpeita lukuun ottamatta, en ole vieraillut kovin usein kauppojen vaippaosastolla. Ne ovat aina siellä jossain, pakettivuoret toisen vieressä. Milloin on vaipoissa Nalle Puhia, milloin Muumin kuvaa tai nauravia pikku-Reettoja. 90-luvulla TV:n ääressä viihtyneet kaiketi muistavat vielä vaippamainokset pikku-Reettoineen, jotka sitten kaikessa hiljaisuudessa haudattiin jonnekin TV-mainosten hautausmaalle. Enpä muista toista yhtä ärsyttävää mainosta!
Muutaman kerran vaipan vaihtaneena tiedän nyt miten päin vaipan kuuluu mennä ja miten sitä ei kannata laittaa. Meni oppi ihan ensimmäisellä kerralla perille, kun hoitoplikan vaipan puntista pääsi sinappitehdas valloilleen.. Näin plikkojen kesken päätimme, että äksidentistä ei sitten kerrota etiäpäin. Ei vaikka sohvakankaaseen jäi pieni vauhtiraita muistoksi.
Ensimmäisestä vaippaepisodista huolimatta, päätin parikymppisenä, jos tämä neiti ikinä alkaa sikiämään, niin kestovaippojen niiden olla pitää. Kyllä sitä jätettä tulee syntymään liikaa kaiken lajittelunkin jälkeen. Sitä ideaa on sitten säilytetty jossain takaraivon perukoilla tulevaa, mahdollista käyttöä varten. Niin... Kunnes ihan oikeasti tutustuin kestovaippailun viidakon syövereihin. Siis oikeasti, ei halavattu kuinka vaikeksi yksinkertainenkin asia voidaan tehdä!
Kertakäyttövaippoja on eri kokoisia ja hieman eri levyisiä, riippuen kuinka kapia tai pullukka vauva on kyseessä. Mutta kuitenkin, ne pistetään päälle ja otetaan pois kun lasti on perillä. Miksi on niin vaikeaa toistaa samaa kaavaa kestovaipoilla? Kyllä kuorivaippojen, sisävaippojen, AIO-vaippojen, harsojen, imukkeiden, ruskovillakuorien, LUP-kankaiden JA MITÄ VIELÄ, kanssa menee korkeasti koulutetun immeisenkin pää sekaisin. Ja sitten kaikki riippuu kuinka pitkä, pätkä, kapia, pullukka, laiha sääri, lankisääri, possusääri rakas silmäteräsi on? Vauvapalstoilla moni on kritisoinnut sitä, kuinka kestovaipat falskaavat, kun oikeaa kokoa ei tunnu löytyvän. Veljentytärtäni sivusta seuranneena voin kertoa, että kyllä ne kertakäyttövaipatkin tuntuvat vipattavan lahkeesta, kun pää punaisena pinnistävä neiti saa levitettyä tuotostaan takaraivoonsa asti.
Nyt arvoisat lukijani, jos asiasta löytyy mielipidettä niin puolesta kuin vastaan, niin seuraisin ajatusten vaihtoa mielenkiinnolla. Kaikki kokemukset kelpaavat kerrottaviksi. Ja vielä kun en asiaa ehdi unohtamaan, minä pyhästi lupaan ja vannon, etten ala tulevaisuudessa levittelemään kuvia suloisista tuotoksista täällä virtuaalisessa maailmassa. Kotikokoelma pysyköön arkistokaapeissa ;)
Näin Muumi-inhoiselle immeiselle värähti samantein karvat pystyyn. Pitääkö ainoan suomalaisen vaippafirman myydä tuotettaan iän ikuisilla muumihahmoilla? Eikö riitä että useampikin sukupolvi on jo traumatisoitu pyylevillä, leveä nenäisillä otuksilla? Argh!
Siihen ne sitten jäivät, orpoina lojumaan keittiön pöydälle, kun Mamaa alkoi ahdistamaan. Tähänkö tämä nyt jäi, kotimaisten tuotteiden suosiminen vaippaosastolla?
Veljentytön vaippatarpeita lukuun ottamatta, en ole vieraillut kovin usein kauppojen vaippaosastolla. Ne ovat aina siellä jossain, pakettivuoret toisen vieressä. Milloin on vaipoissa Nalle Puhia, milloin Muumin kuvaa tai nauravia pikku-Reettoja. 90-luvulla TV:n ääressä viihtyneet kaiketi muistavat vielä vaippamainokset pikku-Reettoineen, jotka sitten kaikessa hiljaisuudessa haudattiin jonnekin TV-mainosten hautausmaalle. Enpä muista toista yhtä ärsyttävää mainosta!
Muutaman kerran vaipan vaihtaneena tiedän nyt miten päin vaipan kuuluu mennä ja miten sitä ei kannata laittaa. Meni oppi ihan ensimmäisellä kerralla perille, kun hoitoplikan vaipan puntista pääsi sinappitehdas valloilleen.. Näin plikkojen kesken päätimme, että äksidentistä ei sitten kerrota etiäpäin. Ei vaikka sohvakankaaseen jäi pieni vauhtiraita muistoksi.
Ensimmäisestä vaippaepisodista huolimatta, päätin parikymppisenä, jos tämä neiti ikinä alkaa sikiämään, niin kestovaippojen niiden olla pitää. Kyllä sitä jätettä tulee syntymään liikaa kaiken lajittelunkin jälkeen. Sitä ideaa on sitten säilytetty jossain takaraivon perukoilla tulevaa, mahdollista käyttöä varten. Niin... Kunnes ihan oikeasti tutustuin kestovaippailun viidakon syövereihin. Siis oikeasti, ei halavattu kuinka vaikeksi yksinkertainenkin asia voidaan tehdä!
Kertakäyttövaippoja on eri kokoisia ja hieman eri levyisiä, riippuen kuinka kapia tai pullukka vauva on kyseessä. Mutta kuitenkin, ne pistetään päälle ja otetaan pois kun lasti on perillä. Miksi on niin vaikeaa toistaa samaa kaavaa kestovaipoilla? Kyllä kuorivaippojen, sisävaippojen, AIO-vaippojen, harsojen, imukkeiden, ruskovillakuorien, LUP-kankaiden JA MITÄ VIELÄ, kanssa menee korkeasti koulutetun immeisenkin pää sekaisin. Ja sitten kaikki riippuu kuinka pitkä, pätkä, kapia, pullukka, laiha sääri, lankisääri, possusääri rakas silmäteräsi on? Vauvapalstoilla moni on kritisoinnut sitä, kuinka kestovaipat falskaavat, kun oikeaa kokoa ei tunnu löytyvän. Veljentytärtäni sivusta seuranneena voin kertoa, että kyllä ne kertakäyttövaipatkin tuntuvat vipattavan lahkeesta, kun pää punaisena pinnistävä neiti saa levitettyä tuotostaan takaraivoonsa asti.
Nyt arvoisat lukijani, jos asiasta löytyy mielipidettä niin puolesta kuin vastaan, niin seuraisin ajatusten vaihtoa mielenkiinnolla. Kaikki kokemukset kelpaavat kerrottaviksi. Ja vielä kun en asiaa ehdi unohtamaan, minä pyhästi lupaan ja vannon, etten ala tulevaisuudessa levittelemään kuvia suloisista tuotoksista täällä virtuaalisessa maailmassa. Kotikokoelma pysyköön arkistokaapeissa ;)
10.10.2014
Valintoja, valintoja...
Useamman päivän kestäneet fibrokipuilut ovat parin viime päivän aikana pistäneet Maman vauhdin hyvinkin verkkaiseksi. Kun keho on päättänyt ottaa pohojalaisakan niska-pers-otteeseen, ei siinä auta muuta kuin huokaista ja istuttaa se leviä takapuoli sohvan nurkkaa. Läppäri on ystävämme ( jälleen kerran), ja internet oikea tiedon autobaana.
Olen lukenut ajan kulukseni useamman blogistin mamma-blogeja ja seurannut mielenkiinnolla, kuinka paljon lapseen liittyvät tarinat ja materiaalihankinnat kertovat omista ideologeistamme. Joku on hyvinkin ympäristötietoinen mama, toinen keikkuu trendien aallonharjalla, kolmas on suurpiirteinen, mutsilandian henkiinjäämistaistelija. Erilaisten perheiden arkielämää tirkisteltyä, huomaan pohtivani kuinka monen valinnan eteen vanhemmat joutuvatkaan pyöräytettyään bébén maailmaan. Lapsen kautta jatkamme itsemme ja perheemme arvojen ja elämänkatsomusten määrittelyä, teemme lapsen puolesta valintoja, luomme pohjaa uuden persoonan kehitykselle. Jaa-a, on siinä valintoja kerrakseen ryssittäväksi...
Toisaalta, ajatus lapsen saamisesta on pistänyt minut tuntemaan, kuinka minulle on annettu uusi tilaisuus uskoa entisiin ihanteisiini. Ehkäpä kuitenkin elämän kartuttamalla realistisuudella höystettynä.. Näin vanhemmiten ei tule aina ajatelleeksi, miksi toimii mitenkin eri tilanteissa. Valintoja tulee tehdyksi omien arvojensa mukaisesti, ilman että niitä joutuu tietoisesti pohtimaan tai kyseenalaistamaan. Minä olen vain minä, mutta miten helkutissa minusta tuli minä? Syvällisiä ajatuksia näin viikonlopun alkuun...
On paljon asioita, joita tajuaa haluavansa näyttää ja opettaa tulevalle salamatkustajalle. Omiin onnellisiin lapsuuden muistoihin kuuluvat musiikki, itsensä ilmaisu tanssin, askartelun, piirtämisen ja laulun avuin, luonnossa samoaminen, kirjatoukkamaisuus. Ei kaikki aina ollut auvoista, mutta ainakin nyt itse tietää paremmin, mitä haluaa yrittää antaa omille lapsilleen. Kunnes saa viimeistään teini-ikäiseltä angstilta kuulla olevansa aivan paska mutsi, joka ei ymmärrä mistään mitään ja kuinka olemme pilanneet valinnoillamme seuraavan sukupolven elämän.. Voin jo nyt kuulla oman äitini hykertelevän vahingoniloisesti itsekseen. Ympäri mennään, yhteen tullaan...
Olen lukenut ajan kulukseni useamman blogistin mamma-blogeja ja seurannut mielenkiinnolla, kuinka paljon lapseen liittyvät tarinat ja materiaalihankinnat kertovat omista ideologeistamme. Joku on hyvinkin ympäristötietoinen mama, toinen keikkuu trendien aallonharjalla, kolmas on suurpiirteinen, mutsilandian henkiinjäämistaistelija. Erilaisten perheiden arkielämää tirkisteltyä, huomaan pohtivani kuinka monen valinnan eteen vanhemmat joutuvatkaan pyöräytettyään bébén maailmaan. Lapsen kautta jatkamme itsemme ja perheemme arvojen ja elämänkatsomusten määrittelyä, teemme lapsen puolesta valintoja, luomme pohjaa uuden persoonan kehitykselle. Jaa-a, on siinä valintoja kerrakseen ryssittäväksi...
Toisaalta, ajatus lapsen saamisesta on pistänyt minut tuntemaan, kuinka minulle on annettu uusi tilaisuus uskoa entisiin ihanteisiini. Ehkäpä kuitenkin elämän kartuttamalla realistisuudella höystettynä.. Näin vanhemmiten ei tule aina ajatelleeksi, miksi toimii mitenkin eri tilanteissa. Valintoja tulee tehdyksi omien arvojensa mukaisesti, ilman että niitä joutuu tietoisesti pohtimaan tai kyseenalaistamaan. Minä olen vain minä, mutta miten helkutissa minusta tuli minä? Syvällisiä ajatuksia näin viikonlopun alkuun...
On paljon asioita, joita tajuaa haluavansa näyttää ja opettaa tulevalle salamatkustajalle. Omiin onnellisiin lapsuuden muistoihin kuuluvat musiikki, itsensä ilmaisu tanssin, askartelun, piirtämisen ja laulun avuin, luonnossa samoaminen, kirjatoukkamaisuus. Ei kaikki aina ollut auvoista, mutta ainakin nyt itse tietää paremmin, mitä haluaa yrittää antaa omille lapsilleen. Kunnes saa viimeistään teini-ikäiseltä angstilta kuulla olevansa aivan paska mutsi, joka ei ymmärrä mistään mitään ja kuinka olemme pilanneet valinnoillamme seuraavan sukupolven elämän.. Voin jo nyt kuulla oman äitini hykertelevän vahingoniloisesti itsekseen. Ympäri mennään, yhteen tullaan...
9.10.2014
Fibrolta terveisiä
Pitipä tässä käydä nukkumaan, mutta Fibro päätti tulla lupaa kyselemättä yökylään. Niskan ja hartioiden seutu tuntuu kiristyvän kuin korkkiruuvi, nilkat ja jalkaterät tuntuvat olevan hennolla liekillä, lonkat ja ranteet jäykistyvät ja alaselkä ei tiedä miten päin olisi.. Kipu ei ole mitenkään pahimmasta päästä, enimmäkseen pohojalaisakkaa vain vituttaa. Siis ihan niin, että vittu kun vituttaa!
Suhteellisen pitkällehän olen päässyt ilman kipuiluja. Tästä kiitos vitamiinilisille, sokerittomalle ja viljattomalle dieetille sekä liikunnalle. Syyssateiden saapumiselle ei tunnu sitten auttavan Erkkikään, sillä tämä on jo toinen jumitus tällä viikolla. Siihen verrattuna, että kipua olisi 24/7, niin tämä viikko on ollut pelkkää luksusta. Jokapäiväiseen pieneen lihasjäykkyyteen ei enää edes kiinnitä huomiota, se on jo niin arkipäivää. Mutta oikean kivun torjunta tuntuu vievän voimavarat kaikesta muusta. Silloin ei jaksa olla hyvä puoliso, ystävä tai kodin hengetär. Onneksi Insinjööri on vuosien yhteiselon aikana oppinut ottamaan vetovastuun silloin, kun vaimoke könyää maatuska-vaatteineen vällyjen alle ja sulkee muun maailman pois. Silloin kipu on minun maailmani ja sota sitä vastaan, minun elämäni.
Joskus Insinjööri on pukenut sanoiksi mielessä vellovan kysymyksen: " Millaista meidän perheen arki tulee olemaan? " Voin vain vastata: "Erilaista". Arki tuo tullessan takuulla haasteita. Toivon etten fibrosumu päivinä unohda lasta mihinkään (voisiko lapsiin asentaa GPS-paikantimen, mikä hälyttäisi jos välimatka äitiin kasvaisi liian suureksi?), tai jaksan kantaa lasta kun pieneltä väsyy jalat ( kuka kantaisi tarvittaessa äitiä?), tai en joutuisi liian usein tuottamaan pettymyksiä, kun Mama ei pysty/jaksa/voi tehdä/lähteä jotakin/jonnekin. Lohduttaudun ajatuksella, että olipa arki kuinka haastavaa, niin tärkeintä mitä voin lapselle antaa, on aikaa ja läsnäolemista. Sänkyynkin voi tehdä monenlaista majaa satutuokioihin ja elokuvateatterin voi aina luoda olohuoneeseenkin. Niin, meidän perheessä asiat tullaan tekemään vain hieman eri tavalla.
Suhteellisen pitkällehän olen päässyt ilman kipuiluja. Tästä kiitos vitamiinilisille, sokerittomalle ja viljattomalle dieetille sekä liikunnalle. Syyssateiden saapumiselle ei tunnu sitten auttavan Erkkikään, sillä tämä on jo toinen jumitus tällä viikolla. Siihen verrattuna, että kipua olisi 24/7, niin tämä viikko on ollut pelkkää luksusta. Jokapäiväiseen pieneen lihasjäykkyyteen ei enää edes kiinnitä huomiota, se on jo niin arkipäivää. Mutta oikean kivun torjunta tuntuu vievän voimavarat kaikesta muusta. Silloin ei jaksa olla hyvä puoliso, ystävä tai kodin hengetär. Onneksi Insinjööri on vuosien yhteiselon aikana oppinut ottamaan vetovastuun silloin, kun vaimoke könyää maatuska-vaatteineen vällyjen alle ja sulkee muun maailman pois. Silloin kipu on minun maailmani ja sota sitä vastaan, minun elämäni.
Joskus Insinjööri on pukenut sanoiksi mielessä vellovan kysymyksen: " Millaista meidän perheen arki tulee olemaan? " Voin vain vastata: "Erilaista". Arki tuo tullessan takuulla haasteita. Toivon etten fibrosumu päivinä unohda lasta mihinkään (voisiko lapsiin asentaa GPS-paikantimen, mikä hälyttäisi jos välimatka äitiin kasvaisi liian suureksi?), tai jaksan kantaa lasta kun pieneltä väsyy jalat ( kuka kantaisi tarvittaessa äitiä?), tai en joutuisi liian usein tuottamaan pettymyksiä, kun Mama ei pysty/jaksa/voi tehdä/lähteä jotakin/jonnekin. Lohduttaudun ajatuksella, että olipa arki kuinka haastavaa, niin tärkeintä mitä voin lapselle antaa, on aikaa ja läsnäolemista. Sänkyynkin voi tehdä monenlaista majaa satutuokioihin ja elokuvateatterin voi aina luoda olohuoneeseenkin. Niin, meidän perheessä asiat tullaan tekemään vain hieman eri tavalla.
8.10.2014
Realismin vastaisku
Mamalla on ollut tunneskaaloissa pitelemistä. Totaalisen höpsähtämisen riemun vastapainoksi Mama on rämpinyt pessimistisyyden suossa kaulaansa myöten ja vollottanut hämmentyneen Insinjöörin sylissä, että ei me ikinä saada vauvaa aikaiseksi. Miten tämmöinen vaivaisakka nyt raskaaksi pystyisi tulemaan?! Ihan paskaa ja katinkultaa koko elämä...
On siinä ukkokullalla ollut sormi suussa, mikä sille vaimokkeelle nyt on tullut? Yritä siinä nyt vollottavaa naista lohduttaa, kun ei se immeinen itsekään tiedä syytä parkumisilleen.. Ei Insinjööri luonteelleen mitään mahda, vaan on keksittävä ruudinkestävä suunnitelma millä saisi vaimokkeen vollotuksen loppumaan. Kalenterin se ottaa käteensä ja raapustaa ruksin, tuolloin alkavat vauvatalkoot. Alkaa siinä vaimokekin jo nikottelemaan ja pyyhkimään silmäkulmiaan, vakavissaanko se Insinjööri on? Taitaapi olla. Jos se jotain päättää, niin päätöshän pysyy..
Kun vauvatalkoiden aloitus aikaistui oikein huolella, niin Mama lopetti vollottamisen, mutta sen tilalle iski realismi. Siis oikeastiko olemme ryhtymässä vauvan teko puuhiin? Ekaksi pitäisi onnistua tulemaan raskaaksi, sitten pystyä kantamaan bèbè vatsapussissa täysiaikaiseksi. Synnytyksen jälkeen pieni ihmisenalku uskotaan meidän haltuun ja hänet pitäisi pystyä pitämään hengissä. Ja kaiken tämän jälkeen onnistua kasvattamaan ihan oikeaksi, tervejärkiseksi kansalaiseksi. Tässä ajatusvaiheessa puskee jo kylmä hiki otsalle. Saamarin hormoonit, minkä lumivyöryn pistittekään pyörimään!
Siis hetkeäkään en epäile etteikö Insinjööristä kuoriudu hyvää isää ja itsestä pullantuoksuista äippää. Hyvä vanhemmuus kun tulee oppimalla ja eikä ole päivääkään jolloin ei olisi välillä ihan paska mutsi. Vasta aikuisena sitä tajuaa, kuinka omat vanhemmat ovat tehneet vain parastaan niillä keinoin ja osaamisellaan, mitä sinä hetkenä on ollut. Onpa oma äippäni huokaissut helpotuksesta, että kyllä teistä onneksi ihan kunnon ihmisiä sittenkin tuli. Saapa nähdä tulenko itsekin huokaisemaan saman ?
Olen pohdiskellut, onko tämä nyt sitten äitiyteen kasvamista? Aikuiseksi kasvaminen vaati useammankin terapiatunnin ja paljon ymmärrystä omien vanhempien lähtökohtia ja heidän vanhemmuutta tarkastellessa. Jossain vaiheessa löytyi armo niin heitä kuin itseänikin kohtaan ja kykenin antamaan monia asioita anteeksi. Pieni sisäinen lapsi sai kyllä itkeä monet itkut, ennen kuin vanhat haavat pääsivät paranemaan, mutta sitä kai se aikuistuminen onkin. Anteeksiantoa ja omien rajojen tunnustamista. Alkaako matka äitiyteen sitten omien kipukohtien tarkastelulla ja lupauksella pientä salamatkustajaa kohtaa; " Äiti yrittää parhaansa" ?
On siinä ukkokullalla ollut sormi suussa, mikä sille vaimokkeelle nyt on tullut? Yritä siinä nyt vollottavaa naista lohduttaa, kun ei se immeinen itsekään tiedä syytä parkumisilleen.. Ei Insinjööri luonteelleen mitään mahda, vaan on keksittävä ruudinkestävä suunnitelma millä saisi vaimokkeen vollotuksen loppumaan. Kalenterin se ottaa käteensä ja raapustaa ruksin, tuolloin alkavat vauvatalkoot. Alkaa siinä vaimokekin jo nikottelemaan ja pyyhkimään silmäkulmiaan, vakavissaanko se Insinjööri on? Taitaapi olla. Jos se jotain päättää, niin päätöshän pysyy..
Kun vauvatalkoiden aloitus aikaistui oikein huolella, niin Mama lopetti vollottamisen, mutta sen tilalle iski realismi. Siis oikeastiko olemme ryhtymässä vauvan teko puuhiin? Ekaksi pitäisi onnistua tulemaan raskaaksi, sitten pystyä kantamaan bèbè vatsapussissa täysiaikaiseksi. Synnytyksen jälkeen pieni ihmisenalku uskotaan meidän haltuun ja hänet pitäisi pystyä pitämään hengissä. Ja kaiken tämän jälkeen onnistua kasvattamaan ihan oikeaksi, tervejärkiseksi kansalaiseksi. Tässä ajatusvaiheessa puskee jo kylmä hiki otsalle. Saamarin hormoonit, minkä lumivyöryn pistittekään pyörimään!
Siis hetkeäkään en epäile etteikö Insinjööristä kuoriudu hyvää isää ja itsestä pullantuoksuista äippää. Hyvä vanhemmuus kun tulee oppimalla ja eikä ole päivääkään jolloin ei olisi välillä ihan paska mutsi. Vasta aikuisena sitä tajuaa, kuinka omat vanhemmat ovat tehneet vain parastaan niillä keinoin ja osaamisellaan, mitä sinä hetkenä on ollut. Onpa oma äippäni huokaissut helpotuksesta, että kyllä teistä onneksi ihan kunnon ihmisiä sittenkin tuli. Saapa nähdä tulenko itsekin huokaisemaan saman ?
Olen pohdiskellut, onko tämä nyt sitten äitiyteen kasvamista? Aikuiseksi kasvaminen vaati useammankin terapiatunnin ja paljon ymmärrystä omien vanhempien lähtökohtia ja heidän vanhemmuutta tarkastellessa. Jossain vaiheessa löytyi armo niin heitä kuin itseänikin kohtaan ja kykenin antamaan monia asioita anteeksi. Pieni sisäinen lapsi sai kyllä itkeä monet itkut, ennen kuin vanhat haavat pääsivät paranemaan, mutta sitä kai se aikuistuminen onkin. Anteeksiantoa ja omien rajojen tunnustamista. Alkaako matka äitiyteen sitten omien kipukohtien tarkastelulla ja lupauksella pientä salamatkustajaa kohtaa; " Äiti yrittää parhaansa" ?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)