Taisi yläkerran väellä olla lappu luukulla, kun ennättivät vasta toissapäivänä kuunnella vastaajaa ja laittaa tilaukseen 1 kpl pohojalaisakan mielenrauhaa. Olo tuntuu kerrassaan siunatulta. Mikään ei tunnu ärsyttävän, itkut pysyvät kyynelkanavissa ja Insinjöörin huonot vitsitkin alkavat jo naurattamaan. Alavatsan jatkuvat krampit (ei menkkoja, ei ymmärrettävää syytä..) siedetään Gandhin mielentyyneydellä ja perunamuussilla. Siis tajuttomattomalla määrällä perunamuussia.
Perunamuussihimo iski toissapäivänä ja sitä piti sitten alkaa tekemään. Ensimmäinen kattilallinen ( 2 hlölle) riitti eiliseen keskipäivään. Koska himo ei ollut vielä edes päässyt kunnolla vauhtiin, lähdin koluamaan tienoon lähikaupat jauhoisten perunoiden toivossa. Epätoivo alkoi jo iskeä, kun kolmesta kaupasta muussipottuja ei löytynyt! Nooouuuuu! Epätoivoinen soitto kotimatkalla olevalle miehelle pelästytti Insinjöörinkin;
- " Mikä on hätänä?! "
- " Perunat on loppunut! Mistään ei löydy muussiperunoita! "
Helpottuneesti naurava mies lupasi etsiä muussiperunoita naiselleen. Ja sieltähän minun sankarini tuli kotiin perunapussi kainalossa, ja Mama riensi perunoiden keittoon. Myöhemmin sohvalla istuessa lautasellinen perunamuussia nokan edessä, ukko kahtoo huvittuneesti ja sanoo hellästi: - " Susta on tullut ihan kahjo.." <3
Aamulla herätessäni ensimmäinen ajatus on, että kehtaisikohan aamupalaksi syödä perunamuussia. Kahvin ja muussin yhdistelmä tuntui kuitenkin liian oudolta, joten päätin odottaa myöhempään... Onhan siitä jo 3 tuntia... Kyllä nyt vähän voisi maistaa. Tai ei, vatsa on vielä aika täynnä aamiaisesta. Mut ku... Ei perkele. Suokaa anteeksi, Mama lähtee nyt lämmittämään muussia...
P.S. Raskaustestin mukaan en ole raskaana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti