Useamman päivän kestäneet fibrokipuilut ovat parin viime päivän aikana pistäneet Maman vauhdin hyvinkin verkkaiseksi. Kun keho on päättänyt ottaa pohojalaisakan niska-pers-otteeseen, ei siinä auta muuta kuin huokaista ja istuttaa se leviä takapuoli sohvan nurkkaa. Läppäri on ystävämme ( jälleen kerran), ja internet oikea tiedon autobaana.
Olen lukenut ajan kulukseni useamman blogistin mamma-blogeja ja seurannut mielenkiinnolla, kuinka paljon lapseen liittyvät tarinat ja materiaalihankinnat kertovat omista ideologeistamme. Joku on hyvinkin ympäristötietoinen mama, toinen keikkuu trendien aallonharjalla, kolmas on suurpiirteinen, mutsilandian henkiinjäämistaistelija. Erilaisten perheiden arkielämää tirkisteltyä, huomaan pohtivani kuinka monen valinnan eteen vanhemmat joutuvatkaan pyöräytettyään bébén maailmaan. Lapsen kautta jatkamme itsemme ja perheemme arvojen ja elämänkatsomusten määrittelyä, teemme lapsen puolesta valintoja, luomme pohjaa uuden persoonan kehitykselle. Jaa-a, on siinä valintoja kerrakseen ryssittäväksi...
Toisaalta, ajatus lapsen saamisesta on pistänyt minut tuntemaan, kuinka minulle on annettu uusi tilaisuus uskoa entisiin ihanteisiini. Ehkäpä kuitenkin elämän kartuttamalla realistisuudella höystettynä.. Näin vanhemmiten ei tule aina ajatelleeksi, miksi toimii mitenkin eri tilanteissa. Valintoja tulee tehdyksi omien arvojensa mukaisesti, ilman että niitä joutuu tietoisesti pohtimaan tai kyseenalaistamaan. Minä olen vain minä, mutta miten helkutissa minusta tuli minä? Syvällisiä ajatuksia näin viikonlopun alkuun...
On paljon asioita, joita tajuaa haluavansa näyttää ja opettaa tulevalle salamatkustajalle. Omiin onnellisiin lapsuuden muistoihin kuuluvat musiikki, itsensä ilmaisu tanssin, askartelun, piirtämisen ja laulun avuin, luonnossa samoaminen, kirjatoukkamaisuus. Ei kaikki aina ollut auvoista, mutta ainakin nyt itse tietää paremmin, mitä haluaa yrittää antaa omille lapsilleen. Kunnes saa viimeistään teini-ikäiseltä angstilta kuulla olevansa aivan paska mutsi, joka ei ymmärrä mistään mitään ja kuinka olemme pilanneet valinnoillamme seuraavan sukupolven elämän.. Voin jo nyt kuulla oman äitini hykertelevän vahingoniloisesti itsekseen. Ympäri mennään, yhteen tullaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti